Kellariteatterin hämärässä kaksi näyttelijää makaa alusvaatteissaan keskellä suolia, verisuonia ja kaikenlaisia tunnistamattomia sisäelimiä. Taustalla puhkuvat valtavat keuhkot. Pian paljastuu, että on päästy muotisuunnittelija Gianne Versacen sisuskaluihin, jossa hänen tyttärensä huippumallit Liv ja Claudia katsovat televisio-ohjelmia ja syövät irtokarkkia, kertovat tiedotusvälineille seksielämästään ja vaikuttavat yksinäisiltä ja haavoittuvilta.
Siskoksia esittävät ohjaaja-näyttelijä Sara Melleri ja näyttelijä Markku Haussila. Taustalla soi välillä diskobiitti ja haikea saksofoni, jota lavalla soittaa Linda Fredrikson. Näytelmän esityskieli on suomenenglanti, jota on vaivatonta ymmärtää.
Toista huippumallia esittämään on valittu mies, joka ei tunnu mitenkään päälleliimatulta, eikä missään nimessä kovinkaan humoristiselta vaan ihan luontevalta. Hoikka pitkä parransänkinen mies näyttää oikeastaan enemmän huippumallilta kuin tavallinen nainen varsinkin kun mies vetää jalkoihinsa pitkät punaiset vinyylisaappaat ja taitaa cat walkin.
Luin tätä ennen Aamulehden arvostelun, jossa sanottiin tämän olevan kolmekymppisten tekijöiden näytelmä kolmikymppisille. Olen ehdottomasti ajatusta vastaan, sillä tämä sopi hyvin tällaiselle keski-ikäiselle kulttuurikaavulle.
Vaikka välillä nauratti, jäi hieman surullinen olo. Sara Melleri käsittelee näytelmässä kuuluisan runoilijaisänsä kuolemaa ja pyrkii purkamaan miehistä taiteilijamyyttiä. Jälkimmäistä aihetta en osannut esityksestä kaivaa esille.
Näytelmässä kilpaillaan tiedotusvälineiden edessä sillä kuka suree isää enemmän ja kuka saa parasta seksiä. Jotenkin tulee mieleen se some-maailma, johon itsekin osallistun. Toistaiseksi kilpaillaan lomamatkoilla, ystävillä, lapsilla ja skumppaillallisilla, mutta saa nähdä mikä onkaan seuraava kehuvaihe ja miten pitkälle olemme valmiita elämämme jakamisessa menemään.
Kuva Tani Simberg, Tampereen teatterikesä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti