Kehittämispäivässä piti kävellä kuvittelliseella janalla, jonka toisessa päässä sijaitsi "kyllä" ja toisessa "ei". Kysyttiin lähdetkö maanantaina mielelläsi töihin. Melkein kaikki muodostivat ryvästymän "kyllä"-päähän samoille tietämille kuin pomo.
Yhdessä tehtävässä olin ensin henkilö A, joka selosti henkilölle B
kirjastojen tärkeydestä (aiheen sai valita itse). B kuunteli kiinnostuneena. Sen jälkeen
höpisin samat jutut ja B:n kuului olla kyllästyneen näköinen, mutta B
oli niin kohtelias henkilö, että hymyili minulle ja näytti melkein yhtä
kiinnostuneelta kuin ensimmäiselläkin kerralla. Sen jälkeen B puhui minulle käynnistään Uffizin galleriassa ja minä olin kiinnostunut. Mitään ei saanut sanoa, mikä on vaikeaa, sillä luonnostaan ihminen mumisee jotain sellaista kuten "Joo. Niin. Ai." Toisessa osassa tehtävää haukottelin (se meni ihan luonnostaan, kun väsytti jo pirusti), katselin kynsiäni ja vilkuilin ulos.
Kyse oli kehon kielestä. En ihan ymmärtänyt mitä tästä tehtävästä opimme.
Tauon jälkeen meidän piti luokitella
itsemme neljään eri väriin, joista punainen oli inhottava jyrääjä,
joten valitsin sen, koska muutkaan eivät olleet sopivia ja koska punaisia
oli kaikkein vähiten. Kotiin tultua oli jotenkin inhottava olo. Pesin
vessan ja tennarin nauhat ja pääsin jonkinlaiseen huteraan tasapainoon.
2 kommenttia:
Kyllä nyt kehityttiin monta metriä. Lapsellista pelleilyä, josta ei ollut hyötyä kuin sille elämäntaidonvalmentajalle (tms. tyypille), joka oli kalliiseen hintaan myynyt tuon kaikella tapaa hedelmällisen (heh) päivän.
Vastustan, vastustin tuontapaista "pakkokoulutusta", ei niissä ollut mitään järkeä, vaikka kerran-kolme niitä olivuosittain.
"Perseestä", sanois Vaimo.
Lähetä kommentti