torstai 13. helmikuuta 2020

Kritiikki, ihan itse kirjoitin

Luin Hesarin kritiikkejä ja päädyin sen innoittamana kirjoittamaan murskakritiikin romaanistani. Voihan se olla, ettei kukaan muu siitä kirjoitakaan ja jos haukkuu niin tässä voi samalla siihen jo henkisesti valmistautua. Vähän kuin hakkaisi itseään vyön solkipäällä. Sellainen on minun strategiani.

Heidi Mäkisen toinen romaani on luvattoman latteaa viihdettä

Vanhuskirjallisuus on ollut yksi viime vuosien viihdetrendi. Heidi Mäkisen toinen romaani Ei saa elvyttää kertoo iäkkäästä naisprofessorista, mutta ei viihdytä. Ei ainakaan minua. Mietin miksi tämä on julkaistu, haron hiuksiani  ja juon haaleaa latteani.

Romaani kertoo iäkkäästä Aurista, joka on hammaslääketieteen professori, emerita, jolla ei ole mitään tekemistä vaikka kaikkeen olisi varaa. Kirjaan on kirjoitettu myös hänen väsähtänyt lääkärityttärensä. Varmaan siksi, että kirjailija on lääkäri, eikä muutakaan ammattia henkilölleen keksi.

Aurin elämään saapuu sattumalta nuori nainen nimeltään Natalia. Natalia tekee työtä siivoojana ja asuu lähiössä kun taas Auri elää Bulevardin arvotalossa. Voisiko enää keksiä mitään kliseisempää?

Romaanin henkilöt ovat kiireessä leivottuja, juoni arvattava, eikä minua naurattanut kertaakaan vaikka niin luvattiin.

Tämä romaani on osoitus siitä, ettei varakkaan eläkeläisen ongelmilla ei ole yhteiskunnallista merkitystä. Tärkeämpiäkin aiheita tarjoutuisi kuten ilmastonmuutos, johon kehoittaisin "kirjailijaa" seuraavaksi tarttumaan.

Kirja on kirjoitettu paikoin sujuvastikin ja sen lukaisee nopeasti. Kokeilevaa kieltä on turha toivoa.

Tällaisen teoksen äärellä suree sitä, miten monta nuorta lahjakasta kirjoittajaa Suomesta löytyy ja miten vaikea heidän on saada tasokkaita, kirjallisuutta uudistavia tekstejään julki, samalla kun  painokoneet louskuttavat tällaista tunkkaista tekelettä alelaareihin pölyttymään.

Ei saa elvyttää on latteaa viihdettä, joka teeskentelee olevansa jotain enemmän. Lukekaa mielummin Jaakko Yli-Juonikkaan kokeilevaa proosaa. Lukekaa Painovoiman sateenkaari ja nykyrunoutta. Lukekaa maitotölkin kylkeen painettua tekstiä. Menkää rivitanssiin. Kutokaa villashaali. Opetelkaa vihdoin latviaa. 


7 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

No, älähän nyt !
Ensimmäinen kirjasi on niin suosittu Ellibsissä että se on varattu ad 6.6.2020 (laina-aika 2 vkoa)!
Kyllä tästä uudestakin varmasti tykätään :-)

Yt. Kymmenottelija

Leena Laurila kirjoitti...

Aika murhaavaa kritiikkiä! Huonoja arvosteluja on helpompi kirjoittaa kuin hyviä, aina löytyy jotain nillittämistä. En missään nimessä lue Yli-Juonikkaan kokeilevaa proosaa. Rasittaa jo tuo sanapari, kokeileva proosa...

Nimetön kirjoitti...

Tylsää, että latvia on tosiaan vaan latvia. Ennen kielen nimi oli suomeksi "lätti". Sitä olisi voinut vaikka opetellakin, sen verran mielikuvitusta kutittelevalta se kuulostaa. Bonuksena vielä tiettyihin sorkkaeläimiin liittyvät mielleyhtymät.

Laila kirjoitti...

Kysyin eilen, onko meidän kaupungin kirjastoihin tulossa tätä kirjaa. Vastasivat, että on tilattu 17 kpl ja voi tehdä varauksen. Siis varasin ja siellä oli 11 varausta ennen minua. Odottavan aika on pitkä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Tämä kirjan julkaiseminen on ollut yllättävän vaikeaa. Eilen jo mietin, että haluaisin palata siihen viattomuuden tilaan, joka vallitsi ennen julkaisua. Siihen liittyi sentään haaveita, nyt katson kirjaa ja ajattelen, että siinä se sitten on. Onneksi ystävä tulee viikonlopuksi kylään ja saan muuta ajateltavaa.

Nimetön kirjoitti...

Kovin kuulostaa siltä, että Kerttu-kissa olisi kirjoittanut tämän arvostelun...

Marjatta Mentula kirjoitti...

Hehheti heh, onpahan arvostelu! :D
On sulla jännät ajat edessä...
Alkaa ihan jänskättää blogikaverinakin, mitä kirjastasi sanotaan.