maanantai 10. helmikuuta 2020

Aamusivu

Liian innokas vesisade paukutti viime yönä ikkunalautoja ja herätti minut miettimään ilmastonmuutosta ynnä muita piristäviä asioita. Pyrki uneeni kuin liian aikaisin lomalta palaava työntekijä.

Sekoitin eilisessä tekstissäni kirjailija Jari Tervon ja professori Risto Saarisen ajatukset ja murehdin erhettäni kuin olisin tehnyt hoitovirheen. Korjasin Tervon tilalle Saarisen, mutta kun niin moni oli jo ehtinyt nähdä sen. Miten sellaisen korjaat? Samalla muistin, miten pelkäsin hoitovirheitä ja varmasti ehdin niitä tehdäkin. Miten muuten jotkut ihmiset kykenevät tekemään työtään kevyesti murehtimatta?

Tästä voin palata minua akuutisti vaivaavaan aiheeseen, ilmestyvään romaaniini (Ei saa elvyttää), jonka saatan saada jo tänään tai sitten en. Elämäni keskittyy siihen ja olisin sietämätöntä seuraa jollekin jos en olisi yksin.

Eilen törmäsin kadulla miesrunoilijaan. Hän aikoo arvioida kirjani, johon teki mieleni sanoa, että tulet pahasti pettymään, se ole runollista kieltä. Hän sanoi, että romaanini kiinnostaa häntä.

Nyt kun Otava osti Kariston, sanoivat Otavan myyntityypit minulle "Olet suosittu", johon minä "Enkä ole" (en muuten ole, edellisen kirjani painos oli esikoiskirjailijakokoa, eikä tämäkään ilmeisesti ole sen isompi).

Eilen kävin ystävän kanssa Tampere-talossa Faunien iltapäivät konsertissa. Meillä on liput koko kamarimusiikkisarjaan.  Suosittelen. Mainitsin kirjani joka käänteessä ja puhuin kirjoittamisesta, kirjailijoista tai kustantamoista. Väliajalla yritin keskustella muustakin kuin itsestäni, mutta onnistuin huonosti. Olen huono ystävä. 

Tämä oli aamusivu ja nyt keitän aamukahvit ja luen aamun lehdet.

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Minä aina mietin bussikuskeja ja lentäjiä, miten ne kykenevät lähtemään liikenteeseen niin monen ihmisen elämä kontollaan? Ja näyttävät yleensä ihan rauhallisilta ja rentoutuneilta.