Ketä kiinnostaa

Työväenopiston jumpassa kaikki seinänvieruspaikat oli varattu ja keskilattia typötyhjä. Kantavan seinän vieressä onkin turvallisempaa, jos talo vaikka sattuu romahtamaan. Ja näin on aina toimittu. Olisi pöyhkeää mennä keskilattialle, jos kerran reunoillakin on tilaa. Yksityisissä liikuntakeskuksissa löytyy aina niitä kympin tyttöjä, jotka varaavat eturivin, mutta ei työväenopistossa, siellä ollaan nöyrän kiitollisia, kun saadaan osallistua. 

Minut valtasi eilen ajatus, joka kuuluu: Ketä kiinnostaa. Sellaisia mietteitä ei saisi päästää pintaan, jos haluaa liikuskella somessa. Toisaalta tuossa Ketä kiinnostaa on myös positiivinen puoli. Vaikka kuinka mokaisit, ei ketään oikeasti kiinnosta. Valokuvaa katsoessakin jokainen etsii ensin itsensä. Päätin tehdä ristipistotyön, johon kirjailen Ketä kiinnostaa. Pisteellä, ei kysysmysmerkillä.

Viime lukupiirissä söimme pöperöä, jonka päällä oli rucolan lehtiä. Muistin traumaattisen kokemuksen, jonka olen saattanut kertoa täällä. 

Lääketehdas tarjosi meille lounaan. Se oli ihan se sama lounas, jota kaikki sairaalassa syövät, ei mitään muuta ekstraa kuin haukotuttavaa (anteeksi) lääkeinformaatiota. Ruoan päällä oli rucolaa. Pistin tuota viheliäistä heinää suuhuni ja se juuttui kurkkuuni. Ajattelin, että jos meinaan oikeasti tukehtua, niin onneksi teho-osasto on lähellä (elvytysryhmä tulee sieltä). Rucola ei mennyt alas, eikä tullut ylös, joten nousin pöydästä ja kaivoin sen nielustani paljailla sormillani. Roikotin huojentuneena limaista rucolan lehteä sormissani ja lääke-esittelijä (pukumies) tuli luokseni roskakori kädessään. Mies ei sanonut mitään, ojensi vaan roskakoria minua kohti ja pudotin kauhean rucolan roskikseen ja mies vei roskakorin, jossa oli vain se yksi limainen salaatinlehti, takaisin seinän viereen.