Syksyn lehdet ja kirjailijat

Vastaan kliseistä kirjalijakuvaa: käytin kirjan ennakon alkoholiin. Järjestän tänään jonkinlaiset julkkarijuhlat. Jostain kummallisesta syytä minua ei hermostuta vaikka tässä vaiheessa minun kuuluisi hyppiä seinille.

Raskaana ollessani raskaana olevat naiset kävelivät minua vastaan kaikkialla. Nyt törmäilen kirjoihin.

Imagen uusin numero käsittelee kirjallisuutta. Lehdestä voi lukea Helmi Kekkosen kirjoituspäiväkirjaa hänen kirjoittaessaan viimeisintä romaaniaan Vieraat. Kekkonen on oikea ammattikirjailija toisin kuin minä. Siitä huolimatta moni asia kuulostaa tutulta varsinkin ne epäilyksen ja onnistumisen hetket.  Kirjailija vääntelee käsiään ja huutaa "Toivon jopa huonoa arvostelua. Kunhan joku muu kuin ystävä tai sukulainen sanoisi saatana jotain!" Helmi Kekkosen kirjaa ei lytätä vaan jutun kirjoittamisen jälkeen ilmestyy Hesarissa myönteinen arvostelu hänen romaanistaan.

Kekkonen juo viiniä kustannustoimittajansa seurassa ja käy muutenkin jatkuvaa dialogia hänen kanssaan. Olen nähnyt oman kustannustoimittajani kahdesti: lounaalla, jolloin hän antoi minulle korjauksia sisältävän paperinivaskan sekä kustantamon juhlissa. Kommunikaatio on tapahtunut sähköpostitse ja korjauksia tehtiin lopulta melko vähän. Toteutin oikeastaan kaikki hänen ehdotuksensa. En itkenyt enkä raivonnut. Ei ollut kovinkaan vaikeaa luopua yhdestä romaanihenkilöstä.

Hesarin Teema-numeron aiheena ovat kirjailijat. Arvelen jo Pirkanmaalla asuvan enemmän kuin sata (kts Pirkkalaiskirjailijoiden sivuston jäsenluettelo, en jaksanut laskea kuitenkaan) kirjailijaa, mutta lehtien perusteella kirjailijoita on tänä syksynä huomattavasti vähemmän: Sirpa Kähkönen, Tommi Kinnunen, Miika Nousiainen, Jari Tervo,  Pirkko Saisio ja Riikka Pulkkinen. Minna Rytisalo on se esikoiskirjailija tänä syksynä, etnistä väriä kirjailijajoukkoon antaa Pajtim Statovci ja nuortenkirjailijan nimi on Salla Simukka.

Minä ja minä

Facebook-ystäväni ilmoitti olevansa taas parisuhteessa. Suhteen toinen osapuoli ei liene kyseisen sosiaalisen järjestelmän käyttäjä, sillä emme saaneet ikäväksemme kuulla kuka hän on ja mistä lähtien he ovat olleet facebook- ystäviä ja lopulta facebook-rakastavaisia. Ihanan romanttista.

Salasuhteilla ei ole minkäänlaista statusta. Kukaan ei ilmoita olevansa vihdoin onnellisessa ja tyydyttävässä salasuhteessa. Joku kertoi minulle kerran, että hänellä on sivusuhde. Kuulostaa jotensakin asialliselta: pääsuhde ja sivusuhde.

Jätettynä osapuolena olisi komeaa ilmoittaa olevansa parisuhteessa, mutta se ei liene syy ryhtyä edes facebook-parisuhteeseen.

Olen parisuhteessa itseni kanssa. Teen itseni kanssa kaikki tärkeät päätökset kuten minne matkustaa lomalla vai jäädäkö kotiin. Neuvottelen itseni kanssa kodin suuremmista ja pienemmistä hankinnoista. Minä ja minä keskustelemme maailmanmenosta ja arvuuttelemme ketkä tämän kauden "Ensitreffit alttarilla"- pareista pysyvät yhdessä. Kellahdamme iltaisin toistemme viereen: minä ja minä.

Lihan korvike

Kun lapset vielä asuivat kotona, minulla oli tapana raivota heille ennen kuin edes riisuin takkini ja kenkäni. Huusin eteisen lattialla makaavista vaatteista, margariinirasiasta keittiön pöydällä, banaanin kuorista ja eri puolilla lojuvista sarjakuvalehdistä. Mikä vain kelpasi. Aina löytyi joku sotkuinen yksityiskohta, joka sai päässäni niksahtamaan. En istahtanut hetkeksikään lepäämään vaan ryhdyin heittelemään ruokia jääkaappiin, laitoin pyykkikoneen pyörimään ja ryhdyin samalla jauhelihaa ruskistamaan. Tein vähintään kolmea asiaa yhtä aikaa. Kukaan ei kiittänyt minua.

Nyt kun tulen töistä, kerään postit, riisun takin, silitän Kerttua ja sanon lauhkealla äänellä jotain typerää kuten "Hei kisu, mitä kuuluu". Ei ole ketään kenelle huutaa. Mikään ei ole siirtynyt päivän aikana paikoiltaan. Jos jätän aamulla kahvikupin keittiön pöydälle niin se seisoo siinä vuoren varmasti vielä viideltä.

Kaipaanko niitä huutosessioita? Juu ja ei. Kadun kuitenkin.

Valmistin ruokaa härkäpapuvalmisteesta nimeltään Härkis. Pavut ovat kauniita, mutta tässä Härkiksessä ne on saatettu likaisen harmaaseen sotkuiseen olomuotoon. Härkis maistuu tunkkaiselta. Taidan mielummin syödä papuja kuin jauhelihaa jäljittelevää tuhrua. Helppoahan sitä on käyttää ja voimakkaasti maustettuna pöperö on ihan syötävää ja varmasti ravitsevaa. Jos joku lupaisi, että maailma ihan taatusti pelastuu sitä sotkua syömällä niin voisin uhrautua.

Tuttuni on pyytänyt minua kirjailijavieraaksi erääseen kirjallisuuspiiriin. Tilaisuus järjestetään pitseriassa. On helppoa mennä puhumaan kirjastaan ja itsestään, sillä tietää niistä taatusti enemmän kuin kuulijat. Marraskuussa vierailen kollegojen lukupiirissä. Suhteeni kirjalliseen tuotokseeni heittelee kuin sepsispotilaan kuumekäyrä.

Keskivaikea päivä

Yritän olla ajattelematta mitä muut ajattelevat kirjastani. Yritän olla ajattelematta koko tekelettä. Ajattelen sitä siis koko ajan.

Menin Twitteriin ja nyt saan jatkuvasti viestejä siitä, että joku seuraa minua vaikka en ole tehnyt mitään, enkä edes tiedä mitä siellä tehdään.

H sanoi "Päätin aloittaa laihduttamisen tänään, mutta en voi. En muistanut ostaa rahkaa". H oli hakenut kunnioitettavan runsaan lounasannoksen alakerran ruokalasta. Hän oli kasannut rasiaan riisiä ja perunaa päällystänyt ne kastikkeella ja asetellut viereen salaattia.  Hän ruiskaisi lämpimän ruoan ylle ketsuppia ja valeli salaatille öljyistä kastiketta. Rasia mahtui juuri ja juuri kiinni. Ehdotin hänelle maailmaa mullistavaa laihdutustapaa: "Syö vain puolet annoksesta ja säästä loput huomiselle". Se ei sopinut. Laihdutettaessa syödään rahkaa.

Kehonhuoltojumpassa oli väljää, sillä monet kehoa huoltavat naiset syyslomailevat tällä viikolla. Opettaja kävi kahdesti korjaamassa asentoani. Nosti kädellä kylkien alta  ja sanoi "Hyvä!"

Lainasin kirjaston VIP- hyllystä Pauliina Vanhatalon kirjan "Keskivaikea vuosi". Mistä johtuu, että oikeiden ihmisten elämä on jotenkin mielenkiintoisempaa kuin fiktiivisten henkilöiden? Vaikka fiktiiviset henkilöiden elämässä tapahtuu huomattavasti enemmän kuin masennuksestaan kirjoittavan kirjailijan elämässä.

Pukuhuone- ja kahvihuonepuhetta

Yritän saada aamuisen häpeällisen ruikutuksen pyyhittyä pois uudella tekstillä.

Ilta-Sanomissa naiset kertoivat Trump- pukuhuonepuheen innoittamina omista häirintäkokemuksistaan.

Epäilen, että lähes kaikki naiset ovat kokeneet fyysistä tai sanallista häirintää myös työpaikallaan. Kaikki naiset ovat kokeneet sitä jossain.

Miespotilaat taputtelevat lähinnä hoitajia, lääkärehin he eivät uskalla koskea. Eräällä miehellä oli tapana halailla myös lääkäreitä. Mies ei ollut luultavasti peseytynyt vuoteen. Kun hän lähestyi minua kädet ojossa niin pakenin kiireesti työpöydän taakse.

Hyvin nuorena apulaislääkärinä pomoni ehdotti juhlien jälkeen hänen luokseen menemistä. Vaimo ei ollut kotona. Rikos on vanhentunut ja mies saattaa olla jo kuollut. Yllätyin pyynnöstä kovin, enkä kertonut siitä silloin kenellekään. Epäilin jollain kierolla tavalla provosoineeni ehdotuksen. En ollut missään mielessä kiinnostunut miehestä. Jälkeenpäin teeskentelimme kuin tuollaista vonkaamista ei olisi koskaan tapahtunut.

Kaksi läheistä mieskollegaa kertoi aikoinaan jatkuvasti härskejä juttuja ihan minua kiusatakseen. Usein minua naurattikin, välillä ärsytti. Nuorena amanuenssina menin kirurgian päivystykseen ja sanoin "En tiedä tästä hommasta mitään". Mieskirurgi katsoi vatsani seutua ja totesi "Jostain näytät jotain tietävän". Olin tuolloin melko näkyvästi raskaana. Sutkauksen kuuli lisäkseni pari nuorta mieskollegaa.

Työpaikan kahvihuoneessa puhumme välillä härskejä, mutta emme vihaa miehiä vaan suhtaudumme heihin lämmöllä. Nyt Yhdysvaltain presidentiksi pyrkii tyyppi, joka vihaa naisia. Sellainen mies on täysin arvaamaton.

Arviota kytätessä

Jari Tervon Matriarkka on ollut syksyn myydyin uutuusromaani. Ei ihme, sillä kirjaa on mainostettu Hesarin etusivulla, mies esiintyy Uutisvuodossa, romaania myydään alennuksella, se on näyttävästi esillä kirjakaupoissa, kaikki tärkeimmät sanomalehdet ovat arvioineet teoksen ja isänpäivä on tulossa. Kaiken lisäksi Tervo on erinomainen kirjailija, jolla on takanaan pitkä ura. Matriarkkaa voi ostaa kaikkialta ilman tilaamista.

Lehdissä on kirjoitettu, että esikoiskirjailijan on entistä vaikeampi saada kustannussopimusta. Vielä hankalampaa esikoiskirjaa on myydä. Jostain syystä Suomalainen kirjakauppa on hinnoitellut romaanini yläkanttiin ja ymmärrettävästi se on häpeillen piiloitettu hyllyyn, kun Matriarkka poseeraa ylväänä keskellä kauppaa niin ettei siihen voi olla törmäämättä jos kirjakauppaan viitsii astua sisälle. Kirjaani ei ole mainostettu lehdissä eikä sitä ole niissä arvioitu.

Jostain syystä romaanin kirjoittamiseen liittyy ujo toive, että sitä luettaisiin. Muutenhan romaanikäsikirjoituksen voisi säilöä läppärin tiedostoon tai haudata maahan.

Olen väsynyt kritiikin odottamiseen,  armoton kritiikkikin kelpaisi tai oikeastaan se olisi kehittymisen kannalta paras. En minä oikeasti mitään murskakritiikkiä halua vaan epärealistisesti odotan kehuja. En viitsisi herätä anivarhain sanomalehtiä kyttäämään. Haluan elää tavallista elämää ja nukkua vähän pidemmät yöunet.

Kiitokset blogiarviosta http://kristankirjat.blogspot.fi/.  Se on kovin ystävällinen. Blogiarviot ovat tärkeitä tehdessään kirjaa tunnetuksi, mutta harvoin kriittisiä. Blogistit suhtautuvat kirjoihin vähän kuin ystävät ja sukulaiset, jotka eivät halua kirjoittajaa loukata tai joiden on vaikea suhtautua kirjaan kirjallisuutena vaan etsivät romaanin henkilöistä jotain tuttua. 

Tiedän tekeväni itsestäni naurettavan, mutta en voi sille mitään. Lupaan lopettaa tämän ruikutuksen tähän.