sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Pukuhuone- ja kahvihuonepuhetta

Yritän saada aamuisen häpeällisen ruikutuksen pyyhittyä pois uudella tekstillä.

Ilta-Sanomissa naiset kertoivat Trump- pukuhuonepuheen innoittamina omista häirintäkokemuksistaan.

Epäilen, että lähes kaikki naiset ovat kokeneet fyysistä tai sanallista häirintää myös työpaikallaan. Kaikki naiset ovat kokeneet sitä jossain.

Miespotilaat taputtelevat lähinnä hoitajia, lääkärehin he eivät uskalla koskea. Eräällä miehellä oli tapana halailla myös lääkäreitä. Mies ei ollut luultavasti peseytynyt vuoteen. Kun hän lähestyi minua kädet ojossa niin pakenin kiireesti työpöydän taakse.

Hyvin nuorena apulaislääkärinä pomoni ehdotti juhlien jälkeen hänen luokseen menemistä. Vaimo ei ollut kotona. Rikos on vanhentunut ja mies saattaa olla jo kuollut. Yllätyin pyynnöstä kovin, enkä kertonut siitä silloin kenellekään. Epäilin jollain kierolla tavalla provosoineeni ehdotuksen. En ollut missään mielessä kiinnostunut miehestä. Jälkeenpäin teeskentelimme kuin tuollaista vonkaamista ei olisi koskaan tapahtunut.

Kaksi läheistä mieskollegaa kertoi aikoinaan jatkuvasti härskejä juttuja ihan minua kiusatakseen. Usein minua naurattikin, välillä ärsytti. Nuorena amanuenssina menin kirurgian päivystykseen ja sanoin "En tiedä tästä hommasta mitään". Mieskirurgi katsoi vatsani seutua ja totesi "Jostain näytät jotain tietävän". Olin tuolloin melko näkyvästi raskaana. Sutkauksen kuuli lisäkseni pari nuorta mieskollegaa.

Työpaikan kahvihuoneessa puhumme välillä härskejä, mutta emme vihaa miehiä vaan suhtaudumme heihin lämmöllä. Nyt Yhdysvaltain presidentiksi pyrkii tyyppi, joka vihaa naisia. Sellainen mies on täysin arvaamaton.

Ei kommentteja: