lauantai 17. tammikuuta 2009

Baarissa

Ettei nyt tule sellaista kuvaa, että vietän kaiken aikani kotona ihaillen uutta sänkyäni pitää kertoa, että olin eilen baarissa. Baariin ei ollut jonoja. Kun kerran puhuin työkaverilleni siitä kuinka vähän porukkaa tammikuussa kaupungilla liikkuu hän totesi, että maaliskuussa ne alkavat kollitkin vasta mouruamaan. Baari oli sellainen kuin nykyisin tuppaavat olemaan, siinä oli kolme kerrosta. Ylimmässä humalaiset nuoret hoilasivat nuotin vierestä karaokea. Keskimmäisessä tanssittiin ja siellä soitti bändi, joka haaveilee todennäköisesti HIMin tyyppisestä menestyksestä. Elkeet olivat ainakin kuin suurilla tähdillä ja biisit tuttuja. Meitä oli suuri naisporukka, laitoimme käsilaukut pinoon tanssilattialle ja tanssimme niiden ympärillä. Teimme samoin kouluaikana, tunnelma oli siis suorastaan nostalginen. Juomien saaminen baaritiskiltä kesti niin kauan, ettei ollut mitään riskiä humaltua. Alakerran osioon en käynyt tutustumassa. Ennen baariin menoa olin kuokkavieraana yhdessä tilaisuudessa, jonka lopussa tanssimme salsaa Kuubalaisten miesten opastamana. Havaintoni mukaan kuubalaiset miehet liikkuvat usein neljän hengen ryhmissä. Eilisen liikuntasuoritus tuli siis toteutettua tanssin merkeissä.

Ei kommentteja: