maanantai 15. helmikuuta 2010

Firenze

Makaan kotona kamalassa flunssassa. Kärsin kuitenkin huonosta omatunnosta, olisiko pitänyt yrittää töihin.

Olin viikonloppuna kongressissa Firenzessä. Menimme sinne Frankfurtin kautta. Hesassa istuimme yli tunnin koneessa, koska Franfurtissa oli "lumimyrsky" ja vain osa kiitoradoista käytössä. Lunta oli ainakin 1 cm. Myöhästyimme siis jatkolennolta ja seuraavaan koneeseen pääsi vain osa meidän porukastamme, kolme jäi Frankfurttiin. He joutuivat yöpymään siellä, eikä seuraavanakaan päivänä järjestynyt lentoa, joten he lähtivät takaisin Suomeen. Me istuimme luennoilla aamu kahdeksasta ilta kuuteen, välillä kävin vähän kävelyllä kaupungilla. Viehättävältä näytti. Ilallaiselle lähdimme aina kahdeksan aikaan ja hotellilla olimme laikkien antipastojen, pastojen, pääruokien ja jälkiruokien jälkeen vasta puolilta öin. Yöunet olivat siis 6-7 tuntiset. Kotiinpaluu oli sunnuntaina klo 5 hotellilta, luonnollisesti koneet olivat taas myöhässä, joten olin kotona 22.30. Yön pärskin ja niistin nenääni ja nyt siis jatkan samaa ja mietin, että olisiko kuitenkin pitänyt kokeilla töihin menoa.

2 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Olen monesti joutunut kiusaukseen jättää ainakin yksi kokousillallinen väliin, käydä baarissa syömässä makkaraa ja mennä ajoissa nukkumaan lämpimän kylvyn jälkeen. Jonkin kerran olen antanut kiusaukselle periksi ja nauttinut SYVÄSTI.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Oletkin viisaampi kuin minä. Olen tosin pari kertaa jättänyt illallisen väliin hauskemman seuran takia.