Heräsin juuri sellaiseen kesäilmaan, joilloin mummolassa sai istua vintillä lukemassa vanhoja Yhteishyvä lehtiä. Aurinkoisella ilmalla oli pakko olla ulkona. Lehtiä oli korkeissa pinoissa, luin niistä ainoastaan sarjakuvan. Luin kaiken mitä mummolasta löytyi. Siellä oli kirja Matilda Wredestä, joka evankelioi vankiloissa, Aino Räsäsen teos "Soita minulle Helena" ja kirja joka kertoi karhun kaatamisesta. Muita kultuuriharrastuksia olivat "Lauantain toivotut levyt" sekä kuunnelmat. Pyhäisin mummo huokaili radion edessä ja kuunteli Jumalan palvelusta.
Tuvassa oli pitkä pirtinpöytä. Pöytälevyn sai käännettyä nurinpäin. Levyyn kiinnitettiin painava mankeli, jota veivattiin kammesta. Mankelin kiinnityskohdista oli painunut pyöreitä jälkiä pöytälevyyn. Pullon korkkiin oli pistetty reikiä, pullosta ripoteltiin vettä lakanoille. Mummo varoitteli laittamasta sormia mankelin väliin.
Saman pöydän päällä pyöriteltiin ruistaikinasta leipiä. Mummo pisteli niihin haarukalla reikiä ja työnsi leipälapiolla syvälle uunin nieluun. Mummo leikkaisi meille paksut viipaleet tuoretta leipää, keltainen voi suli lammikoksi lämpimälle leivälle.
2 kommenttia:
Perusasiat kohdillaan.
Mummolassani oli mainitsemiesi lisäksi myös Sillanpään Miehen tie ja Sawyerin Huckleberry Finnin seikkailut, jotka muistan siellä ajankuluksi lukeneeni. Muuten tuskin olisi tullut noihin kirjallisiin helmiin tutustuttua. Muu kaikki täsmää.
Mitähän omat lapsenlapseni viisikymppisinä muistavat mummolan kummallisuuksista - saati mummon omituisista tavoista?
Lähetä kommentti