Pelkään runoja. Kammoan niiden epäselvyyttä, olen runotulkintavammainen. En pelkää enää ihan yhtä paljon kun löysin Szymborskan. Olen tänään ihan varovasti puistonpenkillä lukenut Saila Susiluotoa (minulla on loma), kirjan nimi on "missä leikki loppuu". Kirjassa on talvi ja lumihiutaleet lentävät kuin leijat:
Sisko hän sanoi, älä itke.
Kun viileä henkäys tulee minun on hyvä.
Maailma on ahdas kun mieli on täynnä lukittuja huoneita
ja niitä joiden seinistä kasvaa lihaa ja silmiä.
kuusen ilmaa huuhtova käsi
putoava käpy tai lehti tai ihminen
joskus linnunpoika ja kerran lintu
joka unohtaa lentää, unohtaa pitää kiinni oksasta
ja oksa unohtaa kestää katkeamatta
ja maa unohtaa olla pehmeä
ja me unohdamme sanat joilla lähestyä
joilla pitää oksa murtumatta
linnun muisti halkeilemasta
pienen linnun muisti:
syödä, nukkua, rakastaa.
Pitää kaikesta kiinni,
varjonsa edestä.
Saila Susiluoto
Kun kopioin viimeisiä rivejä kisu istui sivun päälle ja naukui, ei pidä runoudesta, ei ainakaan suomalaisesta nykyrunoudesta.
1 kommentti:
tää sun blogis on mainio. oon ihan koukussa tähän. kiitos hyvästä ajanvietteestä.
Lähetä kommentti