perjantai 13. elokuuta 2010

Kirjat

Kävin tänään Lukulaarissa. Mukaan tarttui kokoelma Tsehovin novelleja sekä Seamus Heaneyn runoja Jyrki Vainosen suomennoksina. Oli ostettava kun niin halvalla sai. Mies kassalla kehui valintojani. Tungin kirjat hyllyyn muiden lukemattomien väliin. Tsehovin novelleja olen toki lukenut, nyt olen päättänyt lukea uudestaan. Haaveilen sellaisesta puusepän nikkaroimasta kirjahyllystä, joka olisi muokattu asuntoni mittojen mukaan. Minulla on vain vino Lundia, jonka saimme aikoinaan häälahjaksi ja jota on pariin otteeseen jaettu osioihin ja koottu taas uudelleen kunnes kirjahylly päätyi lopullisesti raadeltuna kahteen eri osoitteeseen. En voi enää muuttaa. Kirjat painavat niin prkleesti.

1 kommentti:

Lasse kirjoitti...

Lukulaari on Tampereen parhaita paikkoja. Miehet ja nainen kassan takana tietävät aika paljon ja ovat avuliaita. Yksi heistä on tanka-haikurunoilija Arto Lappi. Olen ostanut Lukulaarista parikin hänen kokoelmaansa isälleni lahjaksi. Kaupanteon yhteydessä saa kätevästi omistuskirjoituksen samaan hintaan.