Työkaverini kertoi tyttärestään, joka oli myynyt naapurin lapsille kiviä pihaltaan. Homma paljastui kun lapset pyysivät rahaa vanhemmiltaan kiviostoksia varten. Tärkeää ei ole tuote vaan mielikuva. Tyttö onnistui luomaan kivistä jotain tavoiteltavaa, jotain joka on pakko saada. Tyttö päätyy todennäköisesti kaupalliselle alalle.
Luin ystävän blogista, että Radio Suomessa oli ollut ohjelma, jonne kuuntelijat saattoivat soittaa ja kertoa kivilöydöistään vähän radion luontoillan tapaan. Asiantuntijat sitten pohtivat kivimateriaalin laatua sanallisen kuvauksen perusteella. Voisiko tuollaista ohjelmaa olla muualla kuin Suomessa.
3 kommenttia:
Tuttavan 9-vuotias poika piti kesällä kavereilleen ulkovarastossa pelikasinoa. Isänsä nuhteli ettei moinen nyt ollut oikein soveliasta ja ettei kai poika kääri itselleen mitään voittoja. Poika totesi, että hän ei ole mitään voittoja haalinut itselleen. Pankki tosin on jonkin verran voitolla...
Samainen nuorimies osti muovisia pikku-ukkeleita, jotain sotahahmoja, semmoisia ihan harmaita ja ryhtyi maalaamaan niitä. Tyyliin osti eurolla kymmenen ja myi maalattuina kahdella eurolla kappale. Lopulta kysyntä oli niin kovaa, että hän palkkasi osan kavereistaan alihankkijoiksi maalaamaan ukkeleita...
Odotan mielenkiinnolla, mitä tästä nuoresta miehestä tulee isona.
Minä taas luin lehdestä erään hotelliyrittäjäpariskunnan ylpeydellä kertovan lapsestaan, joka ymmärsi ottaa maksua hotellivierailta kissansa silittämisestä.
Miinullakin on kissa. En ole koskaan oivaltanut,että tuohon luontokappaleeseen liittyisi tuollaista kaupallista potentiaalia. Pelikasinon pitäminen kuulostaa rahakkaalta, eikös se kasino aina kuitenkin voita.
Lähetä kommentti