Katson pikkujoulu-päivystys-viikonloppuaivoilla kuorosotaa. Pidän entisenä kuopiolaisena Kuopion kuoron puolta. Savon murre ja Matti Sariola vetävät tipan väsyneisiin silmiini. Noin muuten pidän kyllä Emma Salokoskesta.
Odotan sitä hetkeä, jolloin koti-ikävä valtaa ja alan hinguta lapsuuden maisemiini. Kerran sieltä lähdin ja päätin etten palaa. Onhan se savon murre niin noloa. Sairaalassa työskenteli miespuoleinen sairaanhoitaja, joka näytti kreikkalaiselta jumalalta. Kunnes hän alkoi puhua. Diffi vääntyi hänen suussaan tihviksi.
Kysyin päivystyspotilaalta:
"Onko teillä rintakipuja?".
"Minullako?"
"No teillä."
"Suottaahan tuota ollakin."
"Vastatkaa kyllä tai ei!"
"Kyllä ehkä taetaa joskus olla."
J-kauta ei sinne enää. Ei ainakaan vielä. Ei koskaan. Tai on ne niin lutusia savolaiset. Niin omia. Niistä ei saa mitään selvää. Meistä ei ota selvää vanha Erkkikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti