Vietin eilen vilkasta seuraelämää ja kommunikoin kanssaihmisteni kanssa. Kävin elokuvissa ja sanoin: "Yksi elokuvalippu." Niagaran tiskillä seisova nainen vastasi "8.50". Tuli testattua ja havaittua, että puhe-elimeni toimivat. Elokuvan jälkeen päätin ryhtyä hillittömäksi ja käväisin Paapan kapakassa. Jatkoin loputonta pölötystäni ja sanoin "16 cl valkoviiniä" nainen baaritiskin takaa joutui kahdesti huutamaan metelin yli "6 euroa". Seisoskelin pitäen huolellisesti kiinni valkoviinilasin jalasta ja kuuntelin bändiä. Minusta on noloa käydä baarissa yksin. Kookas mies ohitti minut ja sanoi "Näin ison ihmisen on vähän katsottava mihin astuu". Juotuani viinilasillisen astuin ulos, kaivoin käsilaukusta hanskat, vedin ne käsiini ja kävelin kotiin.
Näkemäni elokuva oli Woody Allenin hupsu rakkaudentunnustus Roomalle "I love Rome". Ei ole Woody enää ihan terävimmillään, mutta hauska oli elokuvaa katsoa ja sitäpaitsi minäkin rakastan Roomaa.
Radiossa haastatellaan Kai Niemistä. Siteeraan tässä häntä (ja rikon tekijänoikeuksia)
liika lukeminen
on haitaksi silmille, ne
alkavat nähdä tarkemmin
etenkin pimeässä, jollaiseksi
tämä maailma on
saostunut
(Kopioitu Kai niemisen valituista "Istun tässä ihmettelen")
5 kommenttia:
Kävin Tampereen teatterissa ja vähän sama tunne. Pitkästä aikaa myös bussireissulla ja kontakti uimahallijonossa. Oli sairaalassakin lapsen kanssa ja puhuin erään äidin kanssa. Oikeastaan hän puhui. Kumma, kun tuollainen tilanne saa ihmisitä irti vaikka mitä. Siinäkin kaksi äitiä odottavat lapsiaan leikkauksesta. Äiti sai keskustelumme aikana myös hirvikärpäsen kiinni tukastaan. Hänet oli hälytetty sienimetsästä ja ensiavussakin oli pudonnut hirvikärpänen tukasta. Lääkäri oli huutanut "TAPA SE". Lapsi oli säikähtänyt.
Hirvikärpäsen tappaminen on muuten helpommin sanottu kuin tehty. Se on sellainen sammakon näköinen kärpänen, ja vaikka sanomalehden käärii ja sillä huiskii (kävelevää kärpästä), niin ei ole millänsäkään.
Nyt olette Kertun kanssa jo netin ulkopuollelakin mielessäni. Eli jos korviasi on kuumottanut niin se on minun vikani. Löysin tänään ratkaisun Kertun alakuloisuuteen ja muuhun oireiluun. Uskon ratkaisuehdotukseni vähentävän myös Kertun tuntemaa ylenkatsetta sinua kohtaan. Nimittäin, sinun on ostettava koira! Ja ehdottomasti esteettisin perustein, joten ensimmäinen rotuehdotukseni olisi Venäjän vinttikoira. Voin jo nähdä sinut sen kanssa Tampereen kadulla asetelemassa elegantisti. Ja Kertulla olisi aina vertaistaan seuraa.
Hirvikärpäsistä olen kuullut tarinan, jonka mukaan paidasta löytyi elävä hirvikärpänen vielä täyden kirjopesuohjelman jälkeen.
Venäjän vinttikoira saattaisi turhautua odottaessaan minua ihmisiä parantamasta. Asuntoni ei ole suuren suuri. Nikolai olisi hieno nimi tuolle Kertun kaverille.
Meillä oli muinoin nuorikkokesäni yli kaksi kilipukkia, Aleksei ja Nikolai. Tunsin syvää empatiaa niitä kohtaan, kunnes myöhäissyksyn räntätuiskussa Aleksei irtipäästyään puski huuleni halki.
Kaupunkilaistaustastani huolimatta hyväksyin sen jälkeen kyseenalaistamatta kilien lihoiksi pistämisen.
Silti tarttui pala kurkkuun, kun anoppi sanoi marraskuun illallispöydässä "tämä kastike on Nikolain koivesta..."
Lähetä kommentti