Kun on oikein väsynyt, niin potilaat loputtomine vaatimuksineen alkavat tuntua vihollisilta. Yhtenä aamupäivänä tällä viikolla minun pitäisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Pelkkä kahdeksi jakautuminen ei riitä, vaan pitäisi myös ratkaista erinäisiä hankaliakin ongelmia, joita potilailla joskus saattaa olla. Potilaiden aikoja on siis pakko siirtää. "Mihin tämä potilas laitetaan?". Jos potilas laitetaan ruokatauolle menee hermo, jos ei laiteta, tulee huono omatunto. Omien rajallisten resurssien jakaminen on taiteilua totaalisen väsymisen ja potilaalle tärkeän hoidon tarjoamisen välillä.
Pomoni on mies ja hänellä on lääkärialaisinaan kuusi ahkeraa naista. Luulisi olevan helppoa. Kukaan ei kömmi töihin töihin oksennukset rinnuksilla viinalta haisten. Vuosia sitten takapäivystäjäni makasi sammuneena orapihlaja-aidassa. Kierrolla hän julisti potilaalle "On minullakin ollut tippuri monta kertaa!". Minä muuten pidin tuosta miehestä. Lääkäreissä oli aikoinaan persoonallisuuksia, hyvässä ja pahassa. Eräs ylilääkäri sanoi kierrolla "Ei teidänlaisellanne ihmisellä voi niin hienoa tautia olla (potilas epäili itsellään tautia nimeltään systeeminen lupus erythethematosus)". Molemmat edellä mainitut henkilöt ovat jo pitkään olleet haudassa, joten Valviralle ei kannata kannella.
U soitti eilen: hän haluaa sunnuntaipäivystykseni. Olen mahdottoman iloinen U:n putkiremontista. Toivottavasti sitä seuraa kattoremontti ja ulkosivuremontti.
7 kommenttia:
Moni tavallinen tallaaja ei voi käsittää sitä, kuin raskasta lääkärin työ oikeesti on, varsinki julkisella puolella.
Luullaan et lääkärit käväsee joskus töissä ja saavat repullisen kahisevaa viikoittain.
Kateus, joidenkin perisynti.
Koita jaksaa, viimeestää haudas saat levätä. ;D
Juuri eilen pohdiskelin tuota samaa: lääkäreistä on tullut niin hajuttomia ja mauttomia. Itsekin muistelen lämmöllä monia nyt jo yläilmaisiin siirtyneitä vähän särmikkäitä tyyppejä. Sellaisia ei enää ole eikä sallittaisi olevan. Törkeydet sikseen, mutta elämän rujojenkin puolien tuntemus saattaa tuoda arvokasta ymmärrystä potilaan arkeen.
Itsekin hoitoalalla työskentelevänä ja kroonista syyllisyyttä omasta nälästä tuntien sanoisin, että jos kerran täytyy töissäkin päivittäin käydä, on OIKEUS ruokataukoon ja ruokailuun ihan joka päivä!
Olen aina ehtinyt syömään, mutta inhoan siihen usein liittyvää kiirettä.
Nuo persoonallisuudet tällä alalla ovat katoava luonnonvara. Lääkikseen päästäkseen on nykyään pienestä koululaisesta lähtien ahkeroitava ja tehtävä oikeita ainevalintoja.
Kyl persoonallisuudet alal ku alal on aivan mukava elon suola!!
Nii, ja elämäs.
Lähetä kommentti