Munkkikahvikävelyllä

Dessu on blogissaan kulttuurikävelyttänyt meitä Helsingissä. Koska olen hyvä kopioimaan toisten ideoita, niin halusin kirjoittaa jotain yhtä eleganttia Tampereelta. Ongelma on se, etten tiedä kaupungista mitään. Ei se haittaa, otin kuitenkin kameran sunnuntain lenkille ja päätin esittää oman "näkemykseni" siitä, mitä reitin varrelle sattui osumaan.

Tampere on taidekaupunki, onhan täällä Sara Hildenin taidemuseo, jossa onkin ihan erinomainen kahvila. Tämä surullinen musta enkeli koristaa Pelastusarmeijan kirpputorin seinää. Kun kaupungin suurin herkku on mustamakkara, niin ovatpahan enkelitkin tietty samanvärisiä. Mahdollisesti seinä on tänään jo kuurattu ja siihen on  maalattu jotain muuta.

Tampereella myydään muutakin kuin mustaa makkaraa. Vielä vuosi sitten ranskalaiset patongit saivat aikaan käsirysyn, nyt Hämeenpuistossa jonotetaan pizzoja.

Saippuakojulla ei suurempia jonoja näy.

Tämä siron ilmava taideteos yllättää: kun sitä katsoo Hämeenpuistosta käsin, niin siinä poseeraa naisia,

Pyhäjärven puolella seisovat salskeat miehet. Miehillä ei ole paitaa päällä ja he kannattelevat laudanpätkää. Miekkoset lienevät työläisiä. Tampereen neuvostoliittotaisen ystävyyskaupungin lahja Tampereen riistetyille työläisille. Eri sukupuolet on kuten kuuluukin häveliääsi erotettu toisistaan. 

Tämä on Pyhäjärvi. Pyhäjärven erottaa Näsijärvestä helposti: Pyhäjärven rannalla ei törötä Näsinneulaa.

Tampere on teatterikaupunki. Jos vielä löytyy joku, joka ei ole tätä teosta nähnyt, niin ei kannata panikoida, se esitetään ensikin kesänä. Ja tehdään siitä elokuvakin.

Tässä lenkkini päämäärä ja lakipiste. Pyynikin näkötornin kahvila. Maailman ihanimmat munkkikahvit. Laitoin kuvan FB sivulleni ja hämmästelin, miksen laihdu vaikka säännöllisesti Pyynikille lenkkeilen. V arveli, että se johtuisi vesilasista, joka kuvassakin näkyy, olen nestelastissa. Jatkossa jätän veden juomatta.

Tässä vaiheessa alkoi kuvaaminen kyllästyttää. Kävin rankan lenkkini päälle remontoidussa Pyynikin uimahallissa. Nyt tulee ensimmäinen fakta: uimahalli avattiin 1956. Paikallisoppaani, alkuasukas V kävi kouluaikanaan siellä uimassa, joten rakennukseen meno olisi kuulemma hänelle liian traumaattista ja hän aikoo sitä jatkossakin välttää. Minulla ei moista painolastia ole Pyynikin uimahallin suhteen onneksi ole.

Kävin ensimmäistä kertaa uimassa oikeassa uimahallissa Yrjönkadulla. Olin seitsemänvuotias ja vierailimme siellä jumppatunnilla. Hallissa oli jostain syystä jo tuolloin uitava ilman uimapukua. Se oli äärettömän noloa, vaikka siellä järjestettiin erikseen naisten ja miesten vuorot. Asetuimme alasti jonoon altaan päähän. Hytisimme kylmästä. Kipusimme altaaseen ja uimme peräkkäin kuin sorsanpoikaset altaan päästä päähän. Uimavalvojat syynäsivät silmä kovana, alkoivatko jonkun voimat hiipua kesken matkan. Jos sellaisia merkkejä oli havaittavissa he pyydystivät väsähtäneen poikasen silmukkaan, joka oli pitkän kepin päässä.  Se oli todella häpeällistä sille, jonka kohdalle se sattui. Kun allas oli uitu, siirryimme hampaat kalisten saunaan. Sopivan mittaisen saunomisen jälkeen uintisessio toistettiin.

Pyynikin remontoidussa uimahallissa ei ollut kylmä, eikä vesikään  tuntunut hyiseltä. Seinällä roikkui pitkä rivi kellukkeita. Rouvat kiristivät sellaisen vyötärölleen, laskeutuivat altaaseen ja aloittivat vaivalloisen etenemisensä. Vesijuoksussa on sellainen hyvä puoli, ettei kampaus mene piloille.

P.S. Minulla ei ole aavistustakaan mikä tuo patsas on.