Nostan aamulla pimeyden ja liian vähäisen unen ryvettämän kehoni paksun peiton alta. Se haluaisi välttämättä jäädä sängyn lämpöön. Piiskaan syntisen ruumiini ylös suorittamaan päivän velvollisuuksia. Seiniin tukien astun metri kertaa metri koppiin, joka on vessani, pesutupani ja kylpyhuoneeni. Väännän hanasta ryöpyn lämmintä vettä jumalaiselle vartalolleni. Vaahdotan ihoni suihkuvaahdolla, jonka nimi on "Absolute relax". Se tuoksuu itämaiselta: tuoteselostusta en kykene enää nykyisillä silmilläni lukemaan. Kaadan hiuksiini kirpeän tuoksuista shampoota, jonka nimi on "Root awakening". Vartaloni on rentoutuksen tilassa ja päänuppini virkeä, kokonaisuus on siis pahasti epäbalanssissa.
Miespotilas ojentaa kätensä työpöydän yli. Pöytä toimii muurina meidän kahden välillä. Mies pitää kättäni vaivaannuttavan pitkään "Hyvää syksyä ja siunausta", hän sanoo lopulta ja irtautuu kädestäni. Jotenkin se siunaus yllättää minut. Olenhan yrittänyt monta kertaa saada miehen lopettamaan tupakointinsa. Eivät kai uskovaiset tupakoi? "Syksyä" lyhennän toivotukseni pieneksi. Mies poistuu.
Joskus vuosi sitten lähetin käsikirjoitukseni muutamaan kustantamoon. Koska muistelin saaneeni hylsyn joka laitoksesta, niin tänään tullut yllätyshylsy kaivoi vanhat traumat esille. Kustannustoimittajan sähköpostiviestin otsikko oli rennosti "Käsis" . Viestin sisältö oli vakiokamaa, mies varmaan suoltaa niitä viisikymmentä päivässä. Silti tuo persoonaton viesti tuntui hyvin henkilökohtaiselta hylkäämiseltä. Jos olisin lahjakas olisin pärjännyt kirjoituskilpailuissa. Jos olisin lahjakas olisin aloittanut aiemmin. Olisin kituuttanut ja kirjoittanut. Jos olisin lahjakas ja ahne kirjoittamisen suhteen, en kirjoittaisi lääketieteellisiä artikkeleita, en hoitaisi potilaita, en näpyttelisi blogiani, en katsoisi Solsidania. Minä kirjoittaisin sydänverelläni suurta romaania, enkä saisi viestiä, jossa "kiitetään mielenkiinnosta kustantamoamme kohtaan". Perkele!
13 kommenttia:
Sinähän olet laaja-alainen monilahjakas! Sellainen on kiinnostavaa.
Kiitos ystävällisestä kommentista. Olen kaikessa hyvin keskinkertainen, paitsi laulussa ja urheilussa, joissa olen kehno.
Voi ei, no eihän ne pettymykset ikinä oo kivoja. Mutta sitä mie vaan mietin, että a. onko pakko julkaista b. onko pakko julkaista kustantamon kautta? Voihan kirjoja tehdä itsekin, jos on pikkasen rahaa. Ei se kustantamo, sehän on vain välivaihe eikä mikään päämäärä. Pääämäärä on se kirja.
Tykkään kyllä sun jutuista. Mitä teetkin mutta blogia et ainakaan saa jättää!
Perkele! Idioottejahan ne on, kun ei tunnista lahjakkuutta ja sitä paitsi kaupallista potentiaalia. Kansan syvät rivit eli minä olen kyllästynyt lukemaan tällä hetkellä julkaistavaa suomalaista kaunokirjallisuutta, jossa epämiellyttävät ihmiset tekevät vääriä päätöksiä ja joutuvat odotetusti ja ansaitusti kuseen. Haluaisin lukea, ja ostaisin, juuri tämän blogin kaltaista älykästä ja humoristista huomiointia arkipäivästä. Mitä jos tarjoaisit jotain sovellusta tuosta Kerttu-konseptista kustantajalle? Olet hyvä.
Minähän en tiedä kirjallisuudesta mitään, mutta lukisin tosi mielelläni sellaisia lyhyitä pätkiä, joita olet välillä laittanut tänne blogiin!
Ehkä lääkäreillä on liian hyvät tulot jotta kirjoittamiseen syntyisi riittävä intohimo. Nälkä (siis oikea fyysinen -) voisi piristää kirjoittamista.
Mutta, onhan niitä joitain, Pertti Pakarinen, Tapani Kiminkinen, ja muistaakseni isovanhemmillani ollut George Sava. Nämä kirjoittivat ammatistaan. Ehkä päivystyspolidraama menisi kaupaksi paremmin. Muistamissani esimerkeissa, m.l. TV-draamat, on tavallisesti tyylikkäästi harmaantunut ylilääkäri (aina mies), nuorempi sankarilääkäri (mies, tai nykyään myös nainen), hoitajia syvän ruskeilla silmillä, ja hankalia potilaita, tai ainakin hankalia sairauksia. Tätä pakkaa voisi vähän sekoittaa blogisti H:n kokemuksella. Ja väliin pohdintoja yhteiskunnallisista ilmiöstä, ja Tampereesta. Ja meta-aiheena mukana tyylikäs keski-ikäinen naislääkäri joka yrittää epätoivoisesti saada kustantajan ymmärtämään kirjoituksensa arvon. Tämä korvaisi siis em ylilääkärin. Ja kävisikö jos hän olisi myös morfinisti ja osa-aika huora Tokion matkoillaan? Ja tapaisi japanilaisia gangstereita siellä, ja ... ok, nyt lopetan.
Sanos muuta!!
Sua lukiessain mulle on tullu sellai juttu mielee... Sähän oot jo himpun päälle kolmekkymppiin... Ei niin vanha enää voi rääkätä itteesä ku kakskymppiin. Sun ihan oikeesti tarttee opetella sanoon se ei. On se mahollista. Pystyinhän mäki lopettaan viinankittaamisen...mut en viel tupakinkäryyttämist. (h) Just keksin ton (h):n, arvaas mikä se o. :)
Taas unohin. Onnittelut 150 julkilukijasta.
Minäkin koin muutama vuosi sitten ahaa-elämyksen, kun naapurissamme asui kuuro mies, ja jotenkin olin naiivisti olettanut, että kärsimys kaunistaa tms. Eli olin pitänyt häntä ystävällisenä ja hyvänä miehenä tuntematta häntä laisinkaan.
Pariskunnalle tuli sitten ero ja sain tietää, että mies joi ja hakkasi vaimoaan. Olin ihmeissäni! Eikö kuurot olekaan automaattisesti hyviä ihmisiä?
Eikö toisaalta ole ihanaa, että kirjoittaminen on sinulle "vain" harrastus?
Jos sinulta julkaistaisiin jotakin - en ihmettelisi, jos niin tulee vielä käymään - kirjoittaminen ei enää koskaan olisi sinulle puhdast, keveää hupia.
Minä olen oikeasti unohtanut julkaisuhaaveet. Hylkääminen on hylkääminen siitä huolimatta. Kiitokset kannustavista kommenteista.
Minä ainakin kannustan jatkamaan käsiksesi lähettämistä kustantamoihin! Näytteesi täällä blogissa ovat vakuuttaneet.
Kustantamon etuna omakustanteeseen verrattuna on yhteistyö kustannustoimittajan kanssa. Lukijana osaan arvostaa hyvin kustannustoimitettua kirjaa.
Kiitos Salla!
Lähetä kommentti