keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Lääkärien kestitys

Tämän päivän Hesarissa kirjoitetaan lääkärien ja lääkefirmojen suhteesta otsikolla "Lääkärien kestitystä suitsitaan". Lääkäriliitto ja lääketeollisuus ovat sopineet säännöt, joiden puitteissa toimitaan.

Lääkärien suhde lääketeollisuuteen on aina ollut vähän hankala. Tarvitsemme lääketeollisuutta, sillä potilaita hoidetaan lääkkeillä. Lääkeinformaatio on välttämätöntä. Lääketeollisuus ei voi myydä lääkkeitään ilman lääkäreitä. Nykyinen tiukka linja on hyvä, keskitytään kouluttamiseen. Selkeät ohjeet helpottavat tilannetta.

Koulutuksen yhteydessä on saanut tarjota ruokaa, joka ei saa olla liian kallista. Lääkefirmat ovat vieneet lääkäreitä kongresseihin. Kongresseissa on mahdollista saada uusinta tietoa, kommunikoida muiden kollegoiden kanssa ja mahdollisesti esittää omia tutkimustuloksia. Työnantajalla ei tunnetusti ole rahaa viedä ketään ulkomaille.

Kokouksia ei saisi järjestää vetovoimaisissa paikoissa. Lasketaanko vaikka Helsinki vetovoimaiseksi? Laskettelukeskus sitä taatusti on. Tässä voisi olla vaikkapa Pieksämäen, Riihimäen tai Sonkajärven valtti. Niitä ei juuri kukaan pidä kiehtovina paikkakuntina. Ulkomaankongressi voitaisiin hyväksyä jos se järjestettäisiin Krimin niemimaalla.

Olen elänyt ajan, jolloin meitä vielä kuskattiin oopperaan, teatteriin ja konsertteihin. Sitä ei ole tapahtunut enää ainakaan kymmeneen vuoteen, vaikka Hesarin jutusta saa toisenlaisen käsityksen. Olen aikoinaan saanut monta T-paitaa, jossa on lukenut Burana tai Viagra. Yleensä ne olivat niin suuria, että niihin olisi mahtunut kaksi Heidiä. Rumiakin ne olivat. Isäni kulki oikein tyytyväisenä mainospaidoissa. Viimeiset täysin palvelleet kulahtaneet korruptiofroteesukat heitin roskiin joskus vuosi sitten. Viime vuosina olen vastaanottanut vain kuulakärkikyniä, joissa on lukenut lääkkeen nimi, sekin siis loppuu. Mitään näistä en kaipaa. Paitsi kyniä. Saamani lääkenäytteet olen jakanut potilaille.

Kohta saa jokainen tarkastaa netistä, onko oma lääkäri saanut lääketeollisuudelta luentopalkkioita tai onko hän päässyt firman kustantamana kongressimatkalle. Neuvoisin arvioimaan tietoa toisin kuin ehkä ajattelette. Lääkäri ei ole välttämättä lääketeollisuuden kätyri, vaikka olisikin saanut luentopalkkioita tai osallistunut kongressiin. Hän on todennäköisemmin hyvä lääkäri ja tietää enemmän kuin muut. Tämä koskee ehkä paremmin erikoislääkäreitä kuin yleislääkäreitä ja riippuu erikoisalasta.

Ymmärrän hyvin, että lääkärien moraalin pitäisi olla korkeampi kuin muiden ihmisten, mutta missä vaiheessa saamme tarkastaa netistä, kuka kestitsee (ja miten) poliitikkoja, apteekkareita, toimittajia tai kunnan virkamiehiä?

10 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Sonkajärvellähän järjestetään kesäaikaan ne eukonkantofestarit. Silloin on varmaan majoitusta vaikea löytää, konferenssin osanottajat joutuisivat kenties majoittumaan lähikaupungeissa?

Pieksämäki taas olisi varmasti ihan tyytyväinen, jos saisi mitä tahansa tapahtumia kaupunkiin. Sinnehän piti tulla joku isompi myymälä, mutta ei tainnut sitten tullakaan. Ehkä Raamattutalosta löytyisi tiloja lääkärikongressille?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Eukonkantofestivaalien aikaan ei voitaisi ajatellakaan Sonkajärveä, sillä muutenhan lääkärit saattaisivat osallistua tapahtumaan. Vaikka kaikki maksaisivat itse osallistumismaksunsa, niin se alkaisi arveluttavasti kuulostaa huvittelulta.

Anonyymi kirjoitti...

Olen tehnyt toimittajan työtä viidellä vuosikymmenellä ja voin kertoa, että niissäkin hommissa tavat ovat muuttuneet. Kestitys oli melko avokätistä vielä Kekkosen aikaan, nykyään harvoin mennään kahvipöytää pidemmälle. Ennen niin monenlaisia ovia avannut ja etuja antanut pressikortti antaa mitättömän vastineen Journalistiliiton korkealle jäsenmaksulle.
Sinttu

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minä olen ihan vilpittömän iloinen tästä kehityksestä, minusta on vaivaannuttavaa ottaa vastaan lääkefirmojen "vieraanvaraisuutta". Koulutuksen puolesta pelkään, sillä vaikka lääketeollisuus ei olisi millään tavalla puuttunut ohjelmaan niin se on usein rahoittanut koulutustilaisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Sitten kun lääkärit suuntaavat takaisin kunnallisiin virkoihin ja eroavat kokoomuksesta, voimme jotakin positiivista heistä olettaakin. Ministeri kollega valotti toiminnallaan hyvinkin näkyvästi lääkäriomaetumoraalia.
- kiiltokuva

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Olen äänestänyt kaikissa vaaleissa, mutta en koskaan kokoomusta. Olen tehnyt koko urani töitä julkisella sektorilla.

helsinki-riihimäki kirjoitti...

Riihimäki on ihan kiva pikkukaupunki. Onhan siellä Purjehdusseurakin! Vaikka ei ole vettä eikä satamaa. On siellä Alppihiihtoseurakin! Vaikka ei ole vuoria. Mutta Salpausselän viimeisiä korskahduksia siellä on ja siinä laskettelurinne! http://www.riihimaki.fi/Riihimaki/Liikunta/Liikunta/Liikuntapaikat/Riutan-laskettelurinne/

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Riihimäki on siis vetovoimainen kokouspaikka, eikä siten sovi.

Unknown kirjoitti...

Tääl suomes on monta muutakin asiaa päin veetä. Naurattaa oikee tollain lekureitten ja varmaan muittenki, kyttääminen.

Kyllä mä ainaki töissä ollessani sain paljon kestityksiä. Joulusapuskoitaki niin monia, ettei oikeen jouluna meinannu maistua ja lahjoja oli hyvänä vuonna monta säkillistä, kaikki 'yhteistyökumppaneilta'. Viinaa kaapit täynnä, mutta matkoille en koskaan menny.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa mukavaa kun tuon kerroit, se on minulle merkittävä tieto. Arvostan sitä, että teet työtä kunnallisessa virassa. Se yhteinen hyvä on erityisen tärkeää, koska enemmistö meistä on keskituloisia ja matalapalkkaisia kunnon ihmisiä. Jos lääkärit arvostaisivat yhteisöllisyyttä omanedun sijaan, he palaisivat julkisiin toimiin. Nyt heistä on suunnaton pula. Minä rakastan nähdä vanhan ihmisen uurteiset kasvot kun heitä hoidan. Mitä köyhempi vanhus sitä suurempi tunne. Meidän on pidettävä kaikista ihmisistä hyvää huolta.
-kiiltokuva