sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Tarjoilija

Olin tilannut pöydän panimoravintola Plevnasta. Puhelimessa sanottiin, että vapaana on neljän hengen pöytä ravintolan takaosassa. Kävelimme reippaasti ravintolan perälle, jossa hääräili tarjoilija.

Minä: Meille on varattu pöytä.
Tarjoilija selvästi ärtyneellä äänellä: En minä voi tietää missä se teidän pöytänne on. Teidän olisi pitänyt mennä tiskille, jossa on varauskirja!
Minä: Voisiko se olla tässä? (Pöydällä oli keltainen lappu, jossa luki nimeni)

Koko ravintolakäyntiä leimasi naisen ärtyneisyys, vaikka hän oli pukeutunut iloiseen dirdnl-asuun. Muistelimme Yhdysvaltojen tarjoilijoita, jotka pyrkivät olemaan asiakkaalle mieliksi. Meidän oli pakko mielistellä tarjoilijaa, jotta saisimme jotain syötäväksemme.

Vieraani oli maksanut poikansa lentolipun luottokortillaan ja merkinnyt ostoksen yhteydessä tietoihin sähköpostiosoitteensa, joka on hänen google-tilinsä yhteystieto. Kun nainen etsii tietoa googlesta, hän näkee jostain syystä kännykästään myös opiskelijapoikansa tekemät haut. Hän ei varsinaisesti haluaisi nähdä niitä. On tietysti muitakin hakupalveluita. Maailma on pelottava.

Katsoimme perjantai-iltana dokumentin sveitsiläisestä kuvatailteilijasta HR Gigeristä. Elokuvan alettua muistin, että minähän olen nähnyt miehen töitä ja vielä Tampereella.  Giger on tunnettu elokuvista (hän teki yhden Alien- elokuvan visuaalisen ilmeen), levynkansista ja omaperäisestä tyylistään. Mies oli nuoruuden kuvissaan vähän pelottavalla tavalla aistillisen näköinen. Dokumentin kuvauksen aikaan (mies kuoli melko pian dokumentin valmistuttua) hänestä oli tullut papparainen, jota naiset taluttivat. Gigerin kodissa ammekin pursuili kirjoja ja siellä näytti muutenkin siltä, ettei Tolulla oltu suuremmin lotrattu. Puutarhaan oli rakennettu pienoisrautatie, jonka veturin päällä mies istui onnellisen näköisenä. Miesparka joutui signeeraamaan kirjoja ja kirjoittamaana nimeään kovin liikuttuneiden tatuoitujen miesten käsivarsiin.

Tänään on viimeinen filkkaripäivä. Käyn vielä katsomassa palkitut elokuvat.

4 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Minulle tuli siitä tarjoilijasta mieleen jonkinmoinen tuiskea talonemäntä, puuttui vain massiivinen avainnippu vyöltä. Ehkä hänen palveluhenkensä oli siltä päivältä käytetty jo aivan loppuun ja meistä hän yritti enää selviytyä...

Lammasmakkarat olivat hyviä.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Kävin näytöksessä puoliltapäivin, jolloin myös julkistettiin ja palkittiin voittajat.

Mitä tykkäsit voittajasta? Se osui syvälle meikäläisen arpiseen sieluun ja nousin penkistä pala kurkussa.

Lähtiessäni pihalla seisoi elokuvan tuottaja ja toinen ohjaajaveljeksistä. Ohjaaja puhui jonkun kanssa, tuottaja ei. Niinpä huikkasin hänelle ohi mennessäni jotakin vaikuttavasta elokuvasta. Hän sanoi: "Why don"t you tell it to the director as well."

Sanoinpa saman ja jotakin muuta ohjaajalle - ja pillahdin pieneen itkuun! ;) Voihan nolotus. Ohjaaja halasi minua ja sanoi jotakin; en muista että mitä, koska upposin hänen kauniisiin silmiinsä.

Tarina kuulemma pohjautuu homokastraattiin, joka elää (vai eli) jossakin heillä päin.

-a kirjoitti...

Liittyyköhän toi Google-stalkkaaminen ennemminkin siihen, että ystäväsi ja hänen poikansa ovat kirjautuneet samalla tunnuksella selaimeen? Google-tilillä voi kirjautua ainakin Chromeen ja siten juuri mm. haut näkyvät eri laitteilla. Jos ystäväsi ei halua tutustua liian perusteellisesti jälkikasvunsa sielunmaisemaan, niin suosittelen uloskirjautumista ja omien tunnusten käyttöä.

Heidi kirjoitti...

Se elokuva kastraattilaulajasta oli vaikuttava.Hieno.

-a: poika tekee hakujaan kaukana vieraassa maassa ja epäilen etteivät he käytä samaa tunnusta.