keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Tekopyhä

Hämmästelin eteiseeni kertyvää sepeliä, kunnes huomasin oikean talvisaappaan pohjassa kammottavat onkalot. Olin ihmetellytkin oikean jalan kengän puuttuvaa joustoa. Laitoin kengät muovikassiin ja päätin viedä ne roskikseen. Sitten muistin, etten saa ostaa uusia ja vein kuraiset popot häpeillen suutariin.

- Ei näistä varmaan enää mitään tule, vien roskikseen, mutta ajattelin vielä näyttää näitä täällä.

Nuori nainen sanoi, että kyllä niistä kengät vielä tehdään. Olin tämän jälkeen täynnä tekopyhää itseäni. Olen ekologinen, tuen nuorta yrittäjää ja nyt leveilen kaikille tällä uudella piirteelläni. Mitä hyötyä on tehdä ekologisia tekoja, jollei niistä kerro kaikille?

Kuuntelin netistä mindfulnes-harjoituksia. Kling, harjoitus alkaa. Hengitellään huonoutta ulos ja kaikenlaista hyvää sisälle kahden minuutin ajan. Kling

Kun minusta on kehittynyt hengittämällä hyvä ihminen, yritän tehdä joka päivä hyvän teon. Korjaan roskan kadulta, soitan isälle ja äidille, annan kaikille ikäville ihmisille anteeksi, varsinkin itselleni.

Aloitin päivän kuudelta lukemalla Juha Hurmeen romaania "Nyljetyt ajatukset". Siinä Aimo ja Köpi soutavat 700 kilometriä. Soudetaan ja soudetaan, etsitään leiriytymispaikkaa, nukutaan, juodaan kahvia ja syödään voileipää. Keskustellaan taiteesta.

Nukahdin uudestaan.

Join aamukahvit ja luin Volter Kilven romaania Alastalon salissa. Härkäniemi sylkäisee tullijahdin kannelle. Se ei ole järkevää, sillä Härkäniemi ja Alastalo ovat saapuneet laituriin laivalla, jonka lastina on sokeria suolasäkkien alle piilotettuna. Tullikapteeni Blomberg toruu "Ele sylkke, kollopärkkele fiinil kruunun täkil, kyll' mine sinu viel' opeta, Herkkeniemi fogdipahus parttatas siivoma!"

Jumpassa eräs rouva kertoi, että nuori mies bussipysäkillä oli sylkäissyt räkäklimpin melkein rouvan Gaboreille. Klimppi oli jäänyt kellervänä killumaan asfaltille. Kun rouva oli poikasta moittinut, oli tämä todennut
- Kyllä se maatuu.

4 kommenttia:

Timo Lampi kirjoitti...

Olit viimosen kappaleen jo meille kertonnu, ei haittaa.

Nyt Heidi oot oikeella suunnalla. Kaikist tärkeintä on antaa ensteeks ittellesä anteeks, ennenku pääsee eheytymisen alkuun. Oon antannu kaikille kaikesta anteeks, aina heti kun oon lisää pahuutta muistannu. Olo kevenee kummasti ja ajanmittaan on kevyt hengittää, kun järkäle rinnan päältä on poissa.
Päivän hyvällä teolla tulee kans parempi olo eikä sen teon kummonen tartte olla.

Sitten kun kykenet naamaas kattoon peilistä ilman inhoa, (eli näät ittes niinku me sut nähää) oot jo löytänny eheytymisen polun pään. Joku päivä pystyt viellä kattooan ittees nakuna peilistä ja hymyileen, sillon tuntuu aivan mahtavalta!! :)

Heidi kirjoitti...

Muistin kyllä, että olin syljeskelystä kirjoittanut, mutta poistin sen myöhemmin siitä yhteydessä.

Pystyn katsomaan eteisen peiliin. En ole kuitenkaan erityisen ylpeä kaikesta tekemästäni, osasta kyllä.

Timo Lampi kirjoitti...

Itte sitä on ittelleen julmin tuomari, näin oon päättänny omalta kohaltani.

Kehut hieman värisyttää kylmästi, kun ei täällä periferiassa olla kehuihin totuttu. Töissäkin oli kaikki hyvin, kun ei kovin paljoa haukuttu.

Mutta kyllä kehu tuntuu mukavalta, kun illalla käpertyy yö-unille. :)

Kiitos taas mukavasta tarinasta.

Merja kirjoitti...

Nauratti tuo hengittäminen. Asia on kovasti muodissa. Tulin lupautuneeksi puhumaan tilaisuudessa, jossa toinen puhuja kertoo naisten uniapneasta (paljon yleisempää kuin on luultu). Minkähänlainen sielunelämä siitä syntyy, kun hengitys pätkii pahasti? Ainakin uuvuttaa, tutkimusten mukaan.