sunnuntai 9. elokuuta 2015

Viimeinen pinnistys: Tampereen teatterikesä

Astun teatterin lämpiöön, halaan läheisiä ihmisiä, saan ja vastaanotan poskisuudelmia, vieraimmille vain nyökkään, ystävien kanssa keskustelen näkemistäni esityksistä (olen tavannut yhden noista rennon tyylikkäistä lämpiön tungoksessa sukkuloivista kulttureilleista pariskunnista aiemmin juhlissa ja vaihtanut heidän kanssaan muutaman sanankin ja nyt yritän säälittävästi tervehtiä heitä, mutta eivät he tunne minua). Seison siis orpona kaiken keskellä: tuolla katselee toisiaan silmiin pariskunta, miehellä tyylikäs parta, tuolla keskustelee ystävättäriensä kanssa nainen, jolla on ollut jokaisessa näytöksessä yllään oranssi pellavajakku ja tuolla  nojaa seinään mies, jolla on farkkuliivi ja harmaa poninhäntä.

Eino Salmelaisen näyttämöllä esitettiin hollantilaisten tekemä näytelmä Bebop Story. Salakuuntelin esityksen jälkeen kahta naista, jotka sanoivat "Miksi tällainen näytelmä on tänne valittu?". Minä pidin absurdista esityksestä. Neljä vähän hassusti pukeutunutta lahjakasta nuorta miestä lauloi ja soitti jazz-musiikkia, sekä kertoi pieniä irrallisen tuntuisia tarinoita. Meille opetettiin miten syntyy Bebop-rytmi, yksi näyttelijä soitti kahta trumpettia samanaikaisesti ja yksi rakasteli pystybassoa. Viimeksi mainittu episodi sai minut nauramaan vapautuneesti. Näyttämölle kannettiin täytetty saksanpaimenkoira. Turha minun on yrittää selittää. Ehkä kyse oli lopulta rakkaudesta musiikkiin.

Vasta jälkeenpäin luin näytelmän kertovan legendaarisen jazz-trumpetisti Chet Bakerin elämästä (1929-1988). Mies oli lahjakas ja kaunis, mutta toisaalta huumeriippuvainen. Ohjelmalehtisessä mainitaan, että näytelmän konsepti ja musiikki ovat Lars Dobermanin (kollektiivi), ohjaaja on Jeek ten Velden ja näyttelijät Reinout Scholten van Aschat, Matthijss van de Sande Bakhuyzen, Mattiass van de Vijver ja Jip van den Dool.

Olisi hauska esittäytyä "Olen Matthijss van de Sande Bakhuyzen".

Neljä miestä huseerasi käytännössä koko ajan näyttämöllä, jonka lavasteina toimi maalattu lautahäkkyrä, lisäksi oli tietysti soittimia, joita nuo multitalentit miehet soittivat. Suomen- ja englanninkielinen teksti roikkui melkein näyttämön katossa, joten on hankala seurata tekstiä ja näyttämön tapahtumia samaan aikaan.

Ymmärryspisteet ***
Muut pisteet ****

Kuva Ben van Duin

Päivällä näin ohjelmateltassa suloisen barokkiyhtyeen nimeltään Cornucopia (Pekka Silen nokkahuilu, Louna Hosia viola da gamba, Solmud Nystabakk teorbi, Marianna Henriksson cembalo), esityksessä "Minä olin yö". Teorbi on suurikokoinen kielisoitin kuvassa oikealla, vaikka kyllähän te sen tiesitte.

On se kummallista, että joku voi hankkia elantonsa soittamalla nokkahuilua. Arvostukseni kyseistä sotinta kohtaan laski ihan turhaan kun soitimme sitä koulussa. Oma soittimeni oli mustaa muovia. Pekka Silen osasi soittaa nokkahuilua paremmin kuin minä.

Janne Marja-Aho lauloi ja mainiosti lauloikin. Mies oli pukeutunut mustiin shortseihin ja mustiin maiharikenkiin, valkoiseen paitaan ja mustiin liiveihin. Yleensä miehet näyttävät shortseissa typeriltä, mutta Janne Marja-Aho näytti niissä erittäin miehekkäältä. Katselin hänen jalkojaan hypnotisoituna. Oli varsin kuuma. Pohdin miten käy kun mies riisuu mustat kenkänsä, sukat saattoivat nimittäin olla melko hikiset. Jos joku mies kirjoittaisi katselleensa naislaulajan jalkoja koko konsertin ajan, sitä pidettäisiin törkeän seksistisenä. Sanottakoon, että katselun lisäksi Janne Marja-Ahon laulutulkintoja kuunteli todella mielikseen.

Nyt olen viikon ajan seurannut Tampereen teatterikesän esityksiä:

Belfast boy
Vanja-eno
Jotain toista
WOE
Vallankumous
Bebop Story

+  kaksi esitystä teltassa

Kannattiko? Ehdottomasti. Kun olen jo muutaman vuoden käynyt melko aktiivisesti teatterissa, voin sanoa, että videot ovat nyt out, muutama vuosi sitten niitä näkyi melkein jokaisessa näytelmässä (WOEssa tosin käytettiin nettiä, mutta se onkin uutta). Tosielämän kertomukset ovat muotia (Belfast boy, Jotain toista, Vallankumous ja Bebop story ja ehkä myös WOE). On vaikea laittaa näkemiäni näytelmiä mihinkään tärkeysjärjestykseen, mutta voimakkaimmin vaikuttivat kolme listassa ylimmäisenä olevaa esitystä.




1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Pääsin katsomaan poikateatterin ( Sällit) esitystä Lunastus. Oli todella hyvä, harvoin tempautuu mukaan, mutta nyt kävi näin. Kuulemma lähtökohtaisesti yleisö on poikatetterissa poikien puolella, tytöillä tätä etua ei ole. Pojat kehittyvät
( kuulemma) selkeästi nopeammin, kun on vain poikia. Yleisöltä kysyttiin vaihtoehtoja loppuratkaisuun.

Ylioppilasteatterissa oli Pikku prinssi. Hyvää laulua, sekavaa, mitä kai haettiinkin. Lopussa ei tiennyt, loppuiko. Joku kysyi, saako taputtaa vieruskaverilta. Sitten taputettiin hassu hattu päässä ( jaettiin yleisölle)...