lauantai 8. elokuuta 2015

Vallankumous

Teatterissa kävellään omalle paikalle sivuttain, selkä näyttämöön päin, samalla sanotaan "Anteeksi, anteeksi", vedetään vatsaa sisään ja puristetaan käsilaukkua kainalossa. Poistuessa portaikko ruuhkaantuu, bussiin ryntäävät ja muuten vain malttamattomat ponnahtavat pystyyn jo kesken ablodien ja poistuvat puolijuoksua kuin rintamakarkurit. Väliajalla jonotetaan viinilasillista (kuka nyt muistaa tilata väliaikatarjoilun) ja seistään vessajonossa. Näytöksen loputtua jonotetaan ulkovaatteita. Naiset, joilla on kohtelias tai nössö aviomies istuskelevat ja odottavat sillä aikaa kun puoliso hakee takin.

Nyt Työviksen narikka seisoi tyhjillään, sillä onhan kesä. Tampereen teatterikesä. Eilen näin viidennen varsinaisen teatteriesityksen Juha Siltasen kirjoittaman ja KOM-teatterin esittämän näytelmän Vallankomous.

Näytelmä perustuu tositapahtumiin vuodelta 1917, jolloin Johan Boldtin (Pekka Valkeejärvi) johtama kristillis-kommunistinen väki valtaa Nikolain kirkon. Tilaisuudessa puhuu myös neiti Josefiina huttunen (Pirkko Hämäläinen). Muita henkilöitä ovat Huttusen mielenterveyttä arvioiva professori Christian Sibelius (Juho Molonoff), joka reppana jää aina säveltäjäveljensä varjoon, Carl Voss-Schrader (Niko Saarela) poliisipäällikkö, Liila Kotiranta (Vilma Melasniemi) muotiliikkeen myymälähoitaja ja neiti Huttusen ystävätär, rouva Perander (muotiliikkeen entinen myymälänhoitaja), jonka Huttunen alussa erottaa epäiltyään naista pellavien kähveltämisestä.  Sitten on vielä niin surkean huonoa savon murretta lässyttävä työmies Pieksämäeltä, Aarne Kanerva (Johannes Holopainen), jonka puhetta oli alkuperäisenä savolaisena kiusallista kuunnella. Mies saa kuitenkin kaiken anteeksi tanssittuaan ihanasti ja koomisesti punalipun kanssa.

Ennen väliaikaa pohjustettiin näytelmän henkilöitä ja välillä vähän haukotutti. Väliajan jälkeen näytelmä muuttui liiankin karnevalistiseksi, yleisöä laulatettiin (toinen puoli veisasi Suvivirttä ja toinen pauhasi Kansainvälistä), näyttämö täyttyi kertakäyttöastioilla, ihmiset ampuivat toisiaan summanmutikassa, kaatuivat maahan kuolleina, nousivat ylös ja taas ampuivat. Näytelmässä meni nykyaika ja mennyt ihanasti sekaisin, laulettiin Orpopoja valssi ja Die Roboter, otettiin selfie. Välillä tuntui, että laulettiin liikaakin, vaikka voiko laulaa liikaa?

Näytelmässä oli ihan oikea bändi (joka on aina kivaa) ja paljon musiikkia. Lavastus oli niukka, tyhjää tilaa, puhelinkoppi (?), mallinukke, punaiset portaat, jotka soivat hauskasti kun näyttelijät niissä kävelivät.

Pirkko Hämäläinen oli hyvä Huttusena ja Valkeejärvi Boldtina ja he tuntuivat oikeilta ihmisiltä. Kaiken kaikkiaan tämä näytelmä oli Pirkko Hämäläisen, hän istui näyttämöllä jo siinä vaiheessa kun etsimme paikkojamme katsomosta. Ai niin näytelmän ohjasi Lauri Maijala.

Tänään on viimeinen esitys, jonka katson (tai viimeiset, sillä niitä on kaksi). Teatteri vie hyvin ajatukset homeisesta keittiön lattiasta.

Ymmärryspisteet **** (olisinko ymmärtänyt neljän tähden edestä, jos en olisi lukenut käsiohjelmaa?)
Muut pisteet ****

Kuva Noora Geagea

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aika hyvä kiteytys. Mä tykkäsin, paitsi että olin suvivirsipuolella katsomoa.

Åboriginal

Heidi kirjoitti...

Sama puoli.

Anonyymi kirjoitti...

No hitsi! Yritin kyllä harrastaa tunnistusta, koska arvasin sinun olevan siellä. Mutta porukkaa oli niin paljon, että oli epätoivoista (ehkä ei olisi onnistunut pienemmässäkään porukassa...). Harmillista.

Å