Yhden meidän sihteerimme piti jäädä vuoden vaihteessa eläkkeelle. Mies (ajattelitte tietysti, että nainen) hävisi muutama kuukausi sitten sairaslomalle. Tänään sain tietää, että hän oli kuollut.
Eihän sen näin kuulunut mennä. Olisi pitänyt keittää eläkekahvit, pitää puheet, kirjoittaa kortti, antaa lahjat ja laulaa joku laulu. Olisi ainakin kuulunut sanoa, että kiitos kun pidit huolta siitä, että potilaat täyttivät kyselyn ja autoit aina kun lähetteiden kanssa tuli ongelmia (ja niitähän tuli).
Nyt taas ikävällä tavalla ilmeni, miten hauras onkaan tasapaino, joka täällä näennäisesti hallitsee. Välillä tuntuu siltä, että joku pelaa hahmoillamme jotain peliä. Eikä siinä pelissä ole kunnon sääntöjä.
3 kommenttia:
No olipas pysäyttävää. Niinhän se on. Kaikki voi muuttua sekunnissa. Että jos ajattelee jotakuta kehua niin kannattaa tehdä se heti. Haukkumisella ei ole niin kiire.
Joten, Heidi, kiitos kun olet, sä olet ihana. Sun jutut tuottaa paitsi iloa, niin ajateltavaa.
Niin sitä ihminen ajattelee että näin sen kuuluisi, meidän populaatiossa, mennä, vaan eipä menekään.
Mun veli kuoli 49-vuotis synttäripäivänään, vaikka oli räkätautisena sanonut että juhlitaan 5-kymppisiä sitten kunnolla.
En oo. Kiitos kuitenkin.
Lähetä kommentti