perjantai 8. syyskuuta 2017

Tarpeetonta höpinää

Huomasin Hesan Akateemisessa, että kotimaisen kaunokirjallisuuden hylly kaipasi järjestelyä ja tein sen myyjien puolesta. Kirjani kansi oli vahingossa kääntynyt näkymättömiin, joten korjasin virheen. En viitsinyt huomauttaa, että kirjoja pitäisi tilata lisää, sillä niitä oli vain yksi kappale.

Vuosi sitten julkaistu kirja on jo niin last season. Kirjan elämä jatkuu onneksi vielä kirjastoissa ja divareissa. Kirjani ei toki ole mikään järeä klassikko, mutta monet todella hyvätkin kirjat katoavat nopeammin kuin tämän kesän rusketus. Osa julkaistuista kirjoista ei edes pääse kirjakauppoihin. Siinä on jotain hyvin surullista. Kirjamyynti on kuulemma pudonnut viimeisen kymmenen vuoden aikana neljäkymmentä prosenttia. Osittain myynnin lasku liittyy siihen, ettei juuri kenenkään kirjahyllystä enää löydy jämerää tietosanakirjasarjaa.

Kadotin kesällä kaksi hopeasormusta. Löysin toisen samanlaisen Tampereelta vanhojen vaatteiden myymälästä. Tänään minulla oli tunti aikaa pääkaupungissa ja yhtäkkiä eteeni putkahti pienen pieni myymälä, jossa myytiin vintage-koruja. Löysin sieltä toisen hopeasormukseni, tosin hieman pienempää kokoa kuin alkuperäinen, mutta senhän saattoi pujottaa kapeampaan sormeen.  Ryhdyn kohta uskomaan johdatukseen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Sisältääkö tuo kirjamyynnin pudotus myös e-kirjat? Itse olen siirtynyt paperista lukemaan kirjoja ipadilta, uusien kirjojen tilaaminen on niin paljon helpompaa, kun voit tilata heti kuin huomaat tarpeen. Blogeista saan vinkkejä mitä kannattaa lukea, jos ei muuten keksi luettavaa.
Toki myös pienten lasten työssä käyvänä äitinä tahtoo aika käydä vähiin lukemisen suhteen.