torstai 2. toukokuuta 2019

Melkein unohdettua

Ihmisen päässä risteilee ajatuksia kuin asiakkaita parhaaseen toriaikaan Tammelantorilla.  Ideat luulee muistavansa, eikä niitä viitsi kirjoittaa ylös. Kattia kanssa, ei niitä saa palautettua mieleensä enää tunnin kuluttua.

Pieni jälkikäteishuomio Pietarista: Paikallisissa ruokakaupoissa Pauligin neljänneskilon(!) kahvipaketteihin oli viritelty varashälyttimet.

Palaan vielä vappuun. Lapsuuden vappuihin kuuluivat komeat punaiset säähavaintopallot, jotka isä puhalsi täydellisen pyöreiksi ja pinkeiksi. Isä laittoi vappuna päähänsä kellastuneen ylioppilaslakin, joka oli mielestäni ruma. Jos ylioppilaslakkia sovitti, ei koskaan päässyt ylioppilaaksi. Lakkia säilytettiin vaatekaapissa, ylähyllyltä löytyi myös isän maisterin laakeriseppele ja diplomi. Seppele oli hauras ja pölyinen ja sitä piti käsitellä varovasti.

Muistan äitini ylioppilasjuhlat lähinnä sen aikaisesta aviokriisistäni. Äitini kirjoitti ylioppilaaksi viisikymppisenä.

Löysin mainion kirjailijan (Ali Smith). Kirjoitusystäväni suositti hänen kirjojaan, joita on suomennettu kaksi: "Satunnainen" ja "Oli kerran kello nolla". Romaanit on näköjään suomentanut Kristiina Drews. Kääntäminen ei ole varmaankaan ollut ihan helppoa, sillä kirjailija pitää sanaleikeistä. Molemmissa romaaneissa sinänsä pieni nyrjähdys saa ihmisten elämän sekaisin. Pidän kirjailijan huumorista.

Mainostan tässä tamperelaista divaria, Lukulaaria, josta toinen Smithin romaani löytyi, toisen lainasin kirjastosta.

Tämä postaus oli melkoisen sekava, mutta omapahan on blogini. Lähiviikkoina tulee täyteen peräti miljoona käyntiä. Lienevätkö kaikki pistäytyjät ihmisiä vai ovatko robotit vallanneet blogini. Tulevan juhlan kunniaksi laitoin Kertun kuvan tuohon ylle.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En ole lukenut mainitsemiasi kahta kirjaa, mutta pitääkin laittaa lukulistalle. Kristiina Drews on tuttuni yliopistoajoilta. Samalla venäjän peruskurssilla olimme yhden lukukauden Helsingin yliopistossa. Pääaineena hänellä taisi ollakin englantilainen filologia.

Ana kirjoitti...

Onko Kerttu pikkukisuna tuossa kuvassa? Vähän näyttäisi siltä. Söpöliini :)

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kuuntelin Areenasta, kun Kristiina Drewsiä haastateltiin romaanin "Oli kerran kello nolla" ja hän sanoi, että oikeastaan oli kirjoittanut uuden kirjan, sillä kaikenlaisia kielileikkejä ei voinut kääntää suoraan. Suosittelen. Kannattaa ehkä aloittaa kirjasta Satunnainen, joka on helpompi kirja.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Eilen otettu kuva, mutta Kerttu näyttää kuvissa nuorekkaalta vaikka ikää on yli kymmenen vuotta.

Tuulatäti kirjoitti...

Minulle on jostain tullut käsitys, että Kerttu on sellainen ylipainoinen einiinkaunis köntys, mutta hänhän on suorastaan viehättävä!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ei suinkaan, hän on sievä.