Eilisessä Filharmonian konsertissa esitettiin teos, jonka solistina heilui lyömäsoittaja. Hän paukutti erilaisia rumpuja, marimbaa ja soitinta, jonka nimeä en tiedä. Teos oli James Macmillanin Veni, veni, Emmanuel. Ette ole kuulleetkaan, en ollut minäkään.
Solistin soittimet oli sijoitettu lavan molemmille
reunoille ja hän kipitti (yleisöön nähden) Rouvalin takaa soittimelta soittimelle metallinhohtoisissa korkokengissään. Välillä tuli kiire.
Tämä nainen kävellä tikutti polvet aavistuksen koukussa, pienessä
etunojassa ja pelkäsin hänen kaatuvan, mutta pystyssä pysyi. Moderni
haastava teos, ainakin jos pukee korkokengät. Laskin esityksen aikana
montako viinitonkkaa tarvitaan läksiäisiin.
Väliajan jälkeen orkesteri soitti Rimski Korsakovin kauniin teoksen, jonka nimen kirjoitusasua en muista.
Tapasin konsertissa kollegan, joka sanoi olevansa vihreä kateudesta eläköitymisestäni. Facessa sain eläkeuutisella enemmän tykkäyksiä kuin koskaan. Tuntui kuin olisin voittanut lotossa, enkä vanhentunut ja väsähtänyt ja väistynyt työelämästä.
4 kommenttia:
Täällä kymmenottelija myös vihertää.
Tuntuisi siltä, että näin 53-vuotiaana olisi sopiva aika eläköityä, mutta vain lotossa voittaminen sen mahdollistaisi.
P.s. Viinitonkalle on myös osuva synonyymi, humppakuutio :-)
En ole koskaan kuullut humppakuutiosta. Aina oppii jotakin.
Olisi mielenkiintoista tietää mihin lopputulokseen pääsit viinitonkkalaskennassa. Miten viinitonkkien menekki lasketaan?
Laskin, että jokaiselle henkilölle tulisi kaksi lasillista viiniä, osa ei varmaan juo sitä ollenkaan, sillä tilaisuus on heti töiden jälkeen.
Lähetä kommentti