Kesken sunnuntailenkin kännykästä meni akku. En saa enää koskaan niitä askeleita takaisin. Mistä tiedän, että olen edes liikkunut, kun askelmittarissa on vain pieni osa reippaista harppauksista, jotka otin?
Sukelsin villiin ja koskemattomaan Kaupin metsään, eikä siitä löydy edes kuvamateriaalia todisteeksi.
Kahviloiden ovet imevät helposti kahvilan tiskille. Sanon myyjälle ilman epäröintiä haluavani kahvia, jonka jälkeen jahkailen hetken ja otan pullan. Kuntosalien ovella kohtaan pelkkää vastatuulta. Nämä ovat luonnonilmiöitä, joille en voi mitään.
Sain kollegalta eläkelahjaksi suklaata, vein toisen rasian eilen kylään ja toista olen tyhjentänyt ihan itsekseni. Elämäni maistuu minttusuklaalta. Samalla tunnustelen, onko sunnuntai paskapäivä vai onko se syytön sunnuntaiahdistukseeni. En ole vielä varma, annanko sunnuntaille vapautuksen. Saattaahan olla, että iltaa myöten alan stressaantua jostakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti