Norjalainen professori luennoi klinikassamme eilen aamulla, eikä herättänyt naisvaltaisen, korkeasti koulutetun yleisön sympatioita vitsaillessaan morsiammensa ryppypelosta ja kertoessaan laihduttaneensa kymmenen kiloa. Päättelimme, että a. mies oli jättänyt vanhan vaimonsa b. kehissä oli uusi vetreä tapaus c. mies yritti nuortua (mikä ei ole mahdollista vaan korkeintaan säälittävää) d. professori suolsi seksististä juttuaan viimeisessä hormonihumalassaan.
Luennon jälkeen ohjasin erikoistuvaa lääkäriä, toimin yhden erikoislääkärin tukena, kun hän piti itselleen uutta poliklinikkaa ensimmäistä kertaa, sanelin viimeiset saneluni, allekirjoitin tekstejä, heitin rikkinäiset työkengät roskikseen, tyhjensin sähköpostin (ihanaa!) ja pukukaappini (löysin särkylääkkeitä vuodelta 2013, tyhjän 2010 kalenterin, pipon, jota en osannut edes kaivata), siivoilin työhuonetta ja tietokonetta henkilökohtaisesta roinasta ja join kahvia. Sain yhdeltä kollegalta suklaata ja halasin monta työkaveria. Viikon päästä on vielä läksiäiset.
Kävin eilen illalla kävelyllä! Taidan tehdä siitä uuden harrastuksen itselleni.
Nyt on ryhdyttävä editoimaan tekstiä.
2 kommenttia:
Varmaan tuntuu alkuun oudon lopulliselta, ehkä haikealtakin.
Kävelyn ottaminen tavaksi on mitä parhain harrastus. Minäkin yritän saada itseni kävelemään säännöllisesti, useammin kuin pari kertaa viikossa.
Minä kävelenkin, mutta tavallisesti aamuisin ja pukeudun sitä varten oikein urheiluvermeisiin, mutta tämä iltakävely olisi eri juttu.
Lähetä kommentti