sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Turussa teatterissa

Olen kolmentoista vuoden jälkeen kasvanut tamperelaiseen ajatukseen, että meillä kuuluu olla suurempaa kuin muualla (toisin sanoen isompaa kuin Turussa)  ja ilahduin huomatessani, että Turun kaupunginteatteri näytti pienemmältä kuin Tampereen työväenteatteri. Suurella näyttämöllä on 652 paikkaa, kun  Tampereelta niitä löytyy 800! Tärkeintä teatterissa ovat vessatilat, jotka olivat nekin Turussa vaatimattomammat.

Kaikkihan ovat nähneet söpön Amelie elokuvan. Siitä on tehty läpilaulettu musikaali, jota esitetään tällä hetkellä Turun kaupunginteatterissa.

Musikaali oli visuaalisesti kekseliäs ja siitäkin voisi käyttää nimitystä söpö ja tietysti romanttinen. En ole asiantuntija (en todellakaan), mutta minusta musiikki oli melko tasapaksua, eikä tullut sellaista ajatusta, joka tulee parhaimpien musikaalien jälkeen: minä haluan kuunnella tätä.

Näyttelijät olivat kelpoja ja nimiroolissa Marketta Tikkanen oli juuri sopivan suloinen ja laulukin sujui hyvin. Näytelmän pukujen värit olivat karamelleja silmälle.

Tarina oli elokuvasta tuttu, eikä sen äärellä iskenyt ainoakaan ahdistava tai surullinen ajatus. Ei tarvinnut murehtia ilmaston lämpenemistä tai taloyhtiön tulevia remontteja. Näyttämöllä edettiin kepeästi hypellen kohti ennalta arvattavaa loppua.

Katsomossa leijui niin raskas parfyymin leuhahdus, että teatteriseurani kärsi. Näin teatterin katsomossa toisen tamperelaisen.

Esityksen jälkeen söimme ravintola Hüggessä mainiota kasvisruokaa, varsinkin alkuruoat olivat kekseliäitä ja maukkaita. Piti oikein pyytää ruokalista uudestaan nähtäväksi, jotta saatoimme tarkastaa mitä kaikkea annokset sisälsivät. Opin uuden sanan, natuviini (Natural wine), joka näytti lasissa epäonnistuneelta kotiviiniltä.

P.S. Tekijänoikeudet eivät ole minulle täysin selviä, joten en ole varma saanko julkaista musikaalin mainoskuvan, jonka kuvaajan nimeä en löytänyt. Pyydän anteeksi jo etukäteen ja poistan, jos julkaisu osoittautuu laittomaksi.


5 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

TTT:n Poikabändi oli kiva ja nuoret miehet niin seksikkäitä. Näin ei varmaan saisi sanoa, ei varsinkaan vanha nainen. Turun kaupunginteatterin Don Juan oli eka hyvä kokemus siellä, sitten 70-luvun.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Poikabändi on vielä näkemättä. Tähtäimessämme oli Don Juan, mutta se ei sopinut neljän naisen aikatauluihin.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minä hutaisen blogipäivitykset tosi nopeasti ja sitten myöhemmin joudun korjailemaan kirjoitus yms.virheitä. Anteeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Valitettavasti vanha nainen saa sanoa ihan mitä tahansa, koska millään mitä hän sanoo ei ole (enää) huomioarvoa. Vanha nainen on muuttunut paitsi näkymättömäksi myös kuulumattomaksi. Ja tämän totean siis kokemuksen syvällä rintaäänellä.

No, ehkä toiset vanhat naiset sentään välillä vielä noteeraavat.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kun on tarpeeksi vanha niin silloin suhtaudutaan vähän kuin johonkin söpöön otukseen ja ihmetellään kun otus osaakin puhua ja ihan fiksuja. Söpöjen ryhmään kuuluvat mm. Seela Sella ja Kirsi Kunnas.