On se vaan ihanaa kun on nämä vuodenajat. Toisena vuodenaikana sataa ja on pimeää ja toisena sataa, mutta on puolestaan ilahduttavan valoisaa. Facessa kollega kirjoitti, että tänään on marraskuun 78. päivä.
Aikoinaan tähän aikaan vuodesta puettiin kitisevälle kakaralle villahousut, huopatossut, lapaset ja kutittava villakauluri. Naamaan vedettiin Vitalista, sillä sen luultiin suojelevan paleltumilta. Tänä talvena luottovaatteeni on ollut urheilukaupasta hankittu sadetta pitävä toppavuorinen takki.
Tarvitaanko tammikuuta enää? Marras-, joulu- ja tammikuu voisiva muodostaa masentavan kokonaisuuden (nimeksi voisi antaa vaikka paskakuu), jonka loppumista voisimme juhlia helmikuussa.
Katsoin eilen Areenasta ohjelman Rosa Liksomista, joka on hilpeä tyyppi hiihtotoppatakkeineen ja keltaisine tupsukorvakoruineen (olivathan ne korvakorut?). Liksom käytti salanimeä, säästääkseen sukulaisensa häpeältä, joka kirjailijan ammattiin liittyi. Sittemmin hän on uskaltautunut julkisuuteen. Lapissa kirjailijoita pidettiin kuulemma pahimpina luusereina.
Tänä aamuna katsoin vähän vanhemman pätkän Kari Hotakaisesta. Olen istunut miehen kanssa samassa ravintolapöydässä 80-luvulla, eikä hän sanonut sanaakaan. Eipä se ollut välttämättä tarpeenkaan. Kun mies muuttti Helsinkiin, hän kuulemma nautti siitä, ettei kukaan puhunut ratikassa mitään. Hotakaisen mielestä romaani on hyvä lopettaa vaikka siihen, että päähenkilö vie roskat.
Hotakainen olisi luultavammin sitä mieltä, että blogipäivitykseen mahtuu vain yksi asia (jos hän harrastaisi blogeja), ainakin kolumneista hän on sitä mieltä. Olen samoilla linjoilla, mutta en välitä. Saan tehdä täällä ihan mitä lystään.
2 kommenttia:
Hyvä. Tee vaan mitä lystäät! On kivaa lukea siitä.
Tunsin opiskeluaikana tietyistä porukoista yhden lappilaisen ikäiseni mimmin ja kun Roosa Liksom tuli julkisuuteen taiteellaan, arvasin heti, että sama mimmihän se on. Oli hulvaton henkilö Anni Ylävaaranakin.
Lähetä kommentti