tiistai 18. helmikuuta 2020

Älä juo mustetta

Ostin tulostimen, jonka ohjeista ymmärsin ensi näkemältä vain "Älä juo mustetta" (olisi kovin tehnyt mieli maistaa tuota mustaa taikajuomaa). Asensin lopulta kuitenkin printterin ihan itse ja tulostin kokeeksi yhden tekstin. Ihailen ja haistelen täydellistä tulostettani, joka ei tuoksu muinaisilta koulun monisteilta.

Kirjoitan, sillä haluan ihmisten pitävän minusta. Jos lukijat pitävät teksteistäni, niin he tykkäävät myös minusta, jos taas eivät, niin silloin he vihaavat meikäläistä. Näin olen päättänyt.

Kuitenkin kelpo ihminen voi kirjoittaa kamalia kirjoja ja inhottava paskiainen saattaa suoltaa kirjallisuuden klassikoita.

Tässä vaiheessa on vaikea vastaanottaa kritiikkiä (vaikka nythän se kuuluu asiaan) vaan kaikki negatiivinen palaute ahdistaa. Kirjoittaessani olen iloinen neuvoista, eikä mikään mitä olen kirjoittanut ole niin pyhää, ettei sitä voisi muuttaa tai poistaa. Nyt kun kaikki on jo painettu ja kansien väliin vangittu, eikä mitään ole enää tehtävissä, asia on hankalampi. Kirjailijuuteen (kai kahden julkaistun romaanin jälkeen saa nimittää itseään kirjailijaksi tai vaikka kevytkirjailijaksi, onhan kevytlevitteitäkin) liittyy riemua, mutta myös hylkäämisiä, paniikkia, kiukkua ja ahdistusta. 

Voi kunpa voisin palata siihen viattomuuden tilaan, joka vallitsi ennen romaanin julkaisua.

8 kommenttia:

iikkoo kirjoitti...

Vaimo lukee uusinta kirjaasi ja kehuu, oma vuoroni on seuraavana. Olen kieltänyt katkelmien ääneen lukemisen. (hihittelee välillä iltsekseen - en ole toivonut rajoittamaan...)
Kiitokset etukäteen, uskon en pettyväni!
P.S. Esimerkki ikävästä kritiikistä:"Ihan hyvä..."
Terveisin Saarivaari

Heli kirjoitti...

Varasin kirjasi tänä iltana pääkaupunkiseudun Helmetistä. Olen jonossa 45.

bert kirjoitti...

"Ei saa juoda mustetta" on erinomainen nimi kolmannelle romaanille!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ei saa juoda mustetta on hyvä! Sen jälkeen voisi kirjoittaa kirjoja, joiden nimissä sanottaisiin, että saa tehdä kaikenlaista.

Suomalainen Kyproksella kirjoitti...

Ei, paluuta viattomuuden aikaan ei vaan ole.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ei ole paluuta ei.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Minulta on jo pelkkä blogikin vienyt viattomuuden!

Saarivaarin vaimo on lukenut kirjaa samoin silmin kuin minä. Asian ja huumorin yhdistäminen on taitolaji, ja tässä kirjassasi olet tehnyt sen hyvin. Enempää en sano, koska postaus on tulossa, kunhan ehdin.

Äläpäs yhtään hermoile siellä, kirjailija Mäkinen!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Odotan mielenkiinnolla ja vähän hermoilenkin, mutta sopivasti.