Joskus kun liikun yöllä asunnossani, en viitsi sytyttää valoja. Näkymä muistuttaa öistä lentokenttää kun kone laskeutuu. Näkyy heiveröisiä vihreitä ja punaisia valopilkkuja, erilaisten digilaitteiden merkkivaloja. Valot ovat kuin ihmisiä, jotka ovat ohjanneet minua. Nyt menee imeläksi, mutta menkööt. Sentimentaalisuus on kovin noloa.
Yksi heistä on ollut kirjailija ja filosofi Torsti Lehtinen, jonka nekrologi löytyy tämän aamun Hesarista. Olen tavannut Torstin lääkäreille järjestetyllä kirjoitus- ja filosofiakurssilla ja Viidassa, kun hän kävi siellä kirjailijavieraana. Kerran sain hänet pitämään luennon kärsimyksestä alani kokoukseen.
Puhuin Torstille ensimmäisen kerran, kun jonotimme lounasta entisellä kansakoululla saaressa, jonka nimeä en enää muista. Sanoin Torstille "Pastori on hyvä ja menee ensin" ja se huvitti häntä.
Torsti Lehtisen elämästä voi lukea vaikka Hesarin nekrologista. Hänen lähtökohtansa eivät ole olleet häävit.
Kirjailija Torsti Lehtinen sai viime marraskuussa kirjailijaliiton kunniajäsenyyden. Taas todiste siitä, että kunniaa jaetaan melkein aina liian myöhään.
Noita vihreitä valoja on ollut muitakin, kuten Niina Hakalahti ja Taija Tuominen. Ojennan itse anastetuin oikeuksin heille Kirjailijaliiton kunniajäsenyydet. Ei maksa mitään, mutta ei ikävä kyllä vapauta liiton jäsenmaksuista. Olkaa hyvät!
6 kommenttia:
Eihän tämä ole ollenkaan imelää, luonnollista että kirjoitit myös hänestä, kun teillä on ollut yhteys. Luin tuon neurologin. Kiinnostava ihminen ja jännittävä elämä.
Nyt kävi niin etten saa kirjoitettua tuota muistokirjoituksen n-sanaa, se on näköjään kielletty!
N-sanat ovat kiellettyjä!
Nekrologi - onnistuu läppärillä, vaan ei puhelimella...
Kaikkia kolmea arvostan minäkin. Niina Hakalahden taustaa en tunne, mutta sekä Torsti Lehtisellä että Taija Tuomisella on ollut kauhea lapsuus.
Kaunis metafora, ihmiset merkkivaloina toisileen.
Himalansaari. Nykyään vakikurssipaikkani kesäisin.
Lähetä kommentti