Viikon residenssireissun jälkeen on totuttava elämään kotona. Maiseman vaihtamisella oli elvyttävä vaikutus kirjoittamiseen. Kovin lyhyt tosin.
Eläkkeelle jäänyt kustannustoimittajani kirjoittaa näköjään viihdekirjasarjaa toisen kirjailijan kanssa. Ensimmäinen yhteistyöteos julkaistaan ensi vuonna.
Kävin viikon tauon jälkeen reggaetontunnilla ja havaitsin rintakehäni olevan jäykkä kuin betonipömpeli. Sitä voisi käyttää vaikka väestönsuojana.
Olin luullut, etten hikoile lainkaan, nyt tuli todistettua, ettei se pidä paikkaansa.
Luin Sally Salmisen romaanin Katrina, jonka uuden käännöksen on tehnyt Juha Hurme. Romaani on erinomainen esikoisteos (Salminen voitti sillä kustantamon järjestämän kirjoituskilpailun 1936). Kirja kertoo Pohjanmaalta vauraasta talosta kotoisin olevasta Katrinasta, joka avioituu ahvenanmaalaisen huithapelin merimiehen Johanin kanssa. Kirja ja kirjailija ovat onneksi kokeneet viime vuosina renessanssin.
Äidinisäni työskenteli laivalla stuerttina, näin minulle on kerrottu. Miehestä ei juurikaan puhuttu, enkä ole häntä koskaan tavannut. Katrina oli merimiehen vaimo kuten äidinäitini. Romaanista selvisi, että merimiehet olivat merillä kuukausitolkulla ja vain muutaman kuukauden vuodesta maissa jos sitäkään.
Äidinisän laiva seilasi New Yorkiin ja mies jäi lopulta sille tielleen. Mummo jäi yksin kahden lapsen kanssa. Silloin ei vielä tätä nykyistä hyvinvointivaltiota tunnettu. Mummollani ei ollut hätää, sillä hän oli seminaarin käynyt kansakoulunopettaja. En tiedä lähettikö äidinisä rahaa mummolleni.
Olen teettänyt kaupallisen DNA-testin ja minulla on sukulaisia USA:ssa. Tietääkseni äidinisäni ei hankkinut enempää lapsia, eikä myöskään eronnut virallisesti mummostani, mutta hänen sukulaisiaan muutti hänen perässään Atlantin valtameren taakse. Entä jos mummoni olisi tehnyt saman.
Sally Salmisen elämäntarina on tosi kiinnostava, siihen kannattaa tutustua kuten Katrinaankin.
Tästä tuli taas sekava sepustus. Pyydän anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti