perjantai 27. syyskuuta 2024

Kirjallisuustapahtuma


Metsossa järjestettiin eilen kirjallisuustapahtuma nimeltään Roosalupi. Olen hiljalleen tottunut tapahtuman nimeen, eikä se aiheuta minussa kuin korkeintaan lievää kiusaantuneisuutta. 

Kirjailija Johanna Hulkko haastatteli tilaisuudessa Reidar Palmgrenia ja Satu Vasantolaa. Palmgrenin romaani Veli jota minulla ei ollut oli minulle ennestään tuntematon kuten Palmgrenin muutkin teokset, Vasantolan romaanin Kun isä osti merenkurkun olen lukenut ja suosittelen teillekin. Olen itseasiassa lukenut Vasantolan edellisen romaaninkin.

Reidar Palmgren on toiselta ammatiltaan näyttelijä ja mietinkin, että kaikkien kirjailijoiden kannattaisi kouluttautua näyttelijöiksi, niin mainio esiintyjä hän oli. Satu Vasantola on Hesarin toimittaja ja myös hyvä esiintymään, mutta kirjoitan nyt tässä vain Palmgrenista, joka saapui paikalle  laadukkaissa retkeilyvaatteissa, sillä oli tulossa metsästä jostain Luonnonperintösäätiön jutusta.

En tehnyt muistiinpanoja, joten nyt siirrän vastuun kaikesta lukijalle. 

Palmgren kertoi ensin sukulaisestaan, joka oli kirjoittanut aikoinaan omaelämäkertaisen romaanin, jolla hän onnistui suututtumaan kaikki läheiset ihmiset. 

Sitten Reidar Palmgren kertoi kirjailijan päivästään. Hän piti kirjoittamisen kannalta nukkumista erittäin tärkeänä. Hyviä yöunia ja päiväunia. Kadehdin kaikkia hyviä nukkujia. Hän arvostaa myös terveellistä ruokaa. Kirjailija kuuntelee musiikkia kirjoittaessaan ja napostelee jotain pientä syötävää. Hänellä on työhuone Kalliossa rouhean kaupunkielämän ytimessä. Ikkunasta näkyy kirkko ja thaihierontapaikka. Palmgren kirjoittaa  parhaiten ollessaan hyvällä tuulella, joten näillä keinoilla hän yrittää pitää mielen korkealla. 

Hän pyrkii tekemään yhden asian päivässä, eikä vaadi itseltään enempää. Sehän kuulostaa ihan eläkeläisen touhulta! 

Palmgren ei ole pakkomielteisen kiinnostunut faktoista, eikä hän siksi mainitse tässä viimeisessä romaanissaan vaikkapa kaupunkien nimiä. Yhtenä romaanihenkilönä on kuitenkin Urho Kekkonen, joka oli lapsuudessani minulle melkein jumala. Palmgren sanoi, että kirja kertoo miesten välisestä ystävyydestä. Hän sanoi, että ystävyys perustuu usein yhteisiin kokemuksiin ja se tekee ystävyydestä kestävää. Vaikka romanttinen rakkaus perustuisi samaan asiaan, se ei takaa suhteen pysyvyyttä. 

Veli jota minulla ei ollut alkoi elokuvakäsikirjoituksena. Elokuva ei saanut rahoitusta, joten Palmgren teki elokuvakäsikirjoituksen pohjalta romaanin. 

Kuten ehkä huomaatte Reidar Palmgren teki minuun vaikutuksen. Varasin heti hänen romaaninsa kirjastosta.

Kännykkäkuva: Heidi Mäkinen (kuvassa näkyy vain Satu Vasantolan selkä)

3 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Nimet on tärkeitä. Meillä toimii naisten ryhmä Hupakot, joilla on välillä kivoja reissuja. Kävin tämän ryhmän mukana Valamossa. Vierastan hurjasti tuota nimeä, saatan olla tosikko, mutta en halua olla hupakko. Toinen vierastamani on taidemuseomme keinotekoinen nimi Poikilo.

Pidän Vasantolan kirjoista. Hänellä on kaksikin kirjaa ennen tätä isä-kirjaa, 'En palaa takaisin koskaan, luulen' ja 'Kaikki kadonneet'.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Poikilo on minusta ihan kiva nimi.

Anonyymi kirjoitti...

Minulle tulee Poikilo-sanasta mieleen sellainen vähän niin kuin poika, pojantapainen, pojahtava. Vaikka se sanana onkin hauska, ei se mielestäni ole yhtään museohtava.