Lapsena kirjasto oli juhlava paikka. Tiskin takaa kurkkivat ankaran näköiset kirjastotädit. He valvoivat, etteivät lapset eksyneet aikuisten osastolle. Kirjan takakannen sisäpuolelle oli liimattu paperinen tasku, jossa säilytettiin korttia, johon lainaukset merkittiin. Kirjastokorttiin iskettiin vuosittain uusi leima. Leiman sai, jos kaikki sakot oli maksettu. Kirjastossa piti pitää suu supussa. Siellä tuoksui kirjoilta.
Pidän kuitenkin enemmän nykyisestä arkipäiväistyneestä kirjastosta erilaisine tapahtumineen. Metsoon on rakennettu nurkkaus, jossa voi istuskella lueskelemassa lehtiä, melkein kuin istuisi jonkun kotona. Nurkkaukseen on sijoitettu pallotuoli, jonka sisälle voi piiloutua. Kirjastosalin pöydissä istuskelee ihmisiä läppäreineen. Enää ei tarvitse olla hiljaa, paitsi lukusalissa ja tietokonehuoneessa. Sielläkin mies keskustelee itsensä kanssa. Hän käyttää puheessaan paljon kirosanoja ja erilaisia kansanomaisia sukupuolielinten nimiä. Tuon toisen kovasti soimatun osapuolen puhe ei meille muille kuulu.
Kirjastossa voi lukea mm. sellaisia aikakausilehtiä kuin Akvaariomaailma, Elonkehä, Erityiskasvatus, Herätkää, Hiihto, Hyvä puhtaus, Karjalan heimo, Kissafani, Koneviesti, Lutukka, Onnen airut,Paimen, Puuvene, Suomen siipikarja, Tukijalka, Virittäjä ja Ystävä. Kirjastossa on aina tarkistettava hylly, johon on sijoitettu samana päivänä palautetut kirjat.
Istuin taas kerran kirjastolla pari tuntia korjaamassa artikkeliani. Katseeni kiersi haikeana pitkin hyllyjä. Jos saan sen rupusen artikkelin korjattua määräaikaan mennessä (olen jo anonut kertaalleen lisäaikaa) ja läpi siihen viheliäiseen lehteen huudan hurraata Keskustorilla ja tarjoan kaikille halukkaille kuohuviiniä.
Rakastan kirjastoa. Kirjaston kanssa on helppo muodostaa kestävä parisuhde.
7 kommenttia:
Oli juhlahetki, kun sai oman kirjastokortin. Se oli vaaleanpunainen ja pahvinen. Asian arvoa lisäsi se, että en ollut vielä koulussa ja silti huomaani uskottiin jotakin niin kallisarvoista, omaa.
Olet nähnyt niin paljon vaivaa artikkelisi eteen. että se ei voi olla rupunen.
Täällä toinen kirjaston rakastaja. Kun lapsena kaveriltani kuulin, että on mahdollista ILMAISEKSI saada luettavaksi kirjoja, en voinut uskoa onnekkuuttani elettyäni siihen asti kirjattomassa ja muutenkin älyllisesti vaatimattomassa kasvuympäristössä. Lukiolaisena olen viettänyt monet tovit kirjaston lukusalissa kokeisiin lukien. Opiskeluaikoina kirjasto on monesti pelastanut rahattoman opiskelijan tarjoamalla kurssikirjan lainaksi. Ja mikä aarreaitta, jos vaikka haluaa lukea kirjailijan teokset ilmestymisjärjestyksessä. Yhtään liioittelematta voin sanoa, että kirjasto on pelastanut minut eri maailmaan kuin lähtökohdat olisivat aikanaan viitoittaneet.
Suomalainen kirjastolaitos on hieno!
Heti ekan koulupäivän jälkee menin ylpeenä kirjastoon reppu selässä. Sieltä sain kauan ootetun vaaleensinisen kirjastokortin ja pääsin lainaamaa ensimmäisen repullisen kirjoja. Aikuisten osaston lähellekään ei ollu mitää asiaa. :)
Minäkin olin ikionnellinen kun sain kirjastokorttini. En melkein uskonut kun sanottiin, että sillä saa lainata kirjoja kotiin. Muistan vielä kirjastokorttini numeron :)
Uuteen kaupunginkirjastoomme tuli musiikkiosasto kun olin keskikoululainen. Kirjaston täti laittoi aina pyydetyn levyn soimaan ja me kaikki halukkaat kuuntelijat menimme hifi-stereoilla varustettuun "kuunteluhuoneeseen" ja istuimme huonetta reunustaville penkeille tuota ihmettä kuuntelemaan. Joskus toiveita oli tullut niin paljon, että täti laittoi toivelistan tiskin alle. Valikoimaa oli varmaan 50 lp-levyllistä!
Uuteen kaupunginkirjastoomme tuli musiikkiosasto kun olin keskikoululainen. Kirjaston täti laittoi aina pyydetyn levyn soimaan ja me kaikki halukkaat kuuntelijat menimme hifi-stereoilla varustettuun "kuunteluhuoneeseen" ja istuimme huonetta reunustaville penkeille tuota ihmettä kuuntelemaan. Joskus toiveita oli tullut niin paljon, että täti laittoi toivelistan tiskin alle. Valikoimaa oli varmaan 50 lp-levyllistä!
Lähetä kommentti