Kulttuuria ja urheilua

Teimme luokkakaverini M:n kanssa lauantaina kulttuurimatkan Helsinkiin. Kävimme Nanna Suden näyttelyssä. Taulut olivat kookkaita, värit voimakkaita ja taitelija oli sutinut kankaalle maalia paksulti. Katsoin tauluja kaukaa ja sitten nenä kiinni kankaassa. Väriä näytti olevan monta kerrosta. Vaikuttavia töitä.

Näyttelystä siirryimme ravintolaan nimeltään Kuu. Olimme varanneet pöydän, ihan varmuuden vuoksi. Ravintolassa seisoskeli pari tarjoilijaa, asiakkaita ei näkynyt. Ruoka oli maukasta. Joimme lasit hyvää kuohuviiniä ja punaviiniä, jonka jälkeen aloimme kertoa toisillemme tarinoita menneisyydestämme, sellaisia joita täällä ei voi paljastaa. Jos vaikka äiti sattuisi lukemaan, mitä väliä teillä muilla on. Järjetöntä, että viisikymppinen nainen antaisi mieluummin vaikka tuhannen vieraan lukea elämästään, kunhan äiti ei lue. Jos kirjoittaisin romaanin, suurin kynnys olisi se, että äiti saattaisi sen lukea. Onneksi on olemassa valtava vuori nimeltään julkaisukynnys ja tekeleessäkin on vain 39 sivua.

Kävimme katsomassa pienessä "Avoimet ovet" teatterissa näytelmän "Raudanluja rakkaus". Nyt vasta mietin näytelmän nimeä, miksi päähenkilöiden rakkauden väitetään olevan raudanlujaa. Näytelmän oli kirjoittanut ja ohjannut M:n ystävä Heini Tola. Se kertoi Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin avioliitosta, sekä kolmiodraamasta, jonka yksi osapuoli oli Vennyn sisar Tilly. Tilly hankki lapsen Juhani Ahon kanssa. Näytelmä oli tehty jotenkin hyvin ajattomasti, lavasteet olivat karut ja roolivaatteet yksinkertaiset. Musiikkina soi Tom Waits. Kaikki ahdistava menneisyydestä pyrki tietoisuuteen, muttei enää ahdistanut. 

Kävin eilen uimahallissa. Kauhoin kilometrin verran. Tällä kertaa en meinannut tukehtua vaikka laitoin uidessani pään veden alle. Uimalasitkaan eivät enää hävettäneet minua kohtuuttomasti. Kun nousin altaasta, huomasin, että sen radan päässä, jossa uin, luki: KUNTOUIMARIT, NOPEAT.

Tänään kävin vielä kuntosalilla S:n kanssa. Katselimme noita kidutuslaitteita ihmeissämme. Asetuin yhteen vempeleeseen, jolloin eräs nainen valisti, että olin siinä väärin päin ja ettei siinä ollut tarkoitus hankkia pyykkilautavatsaa vaan komeat selkälihakset. Kotiin pyöräilin lumisateessa. Tuntui mukavalta kun rengas upposi pehmeästi lumeen piirtäen viivan töistä kotiin saakka.