keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Dyykkari

Söin tyttäreni kanssa nepalilaisessa ravintolassa. Pian emme enää siellä käy, sillä tytär muuttaa Helsinkiin. Tarjoilija tiesi oitis mitä tulemme tilaamaan. Ravintolan leipä on ihanaa: vaalea ohut epämuotoinen lätty on voideltu rasvalla ja sen pinnalle on ripotettu suolahippusia. Tilasin jälkiruoaksi teetä ja E kahvia, erotimme oman juomamme tuoksun perusteella. Tee näytti maitokahvilta, maistui sokerilta, kermalta, kardemummalta ja kanelilta, eikä lainkaan teeltä.

Tytär oli käynyt pitkästä aikaa dyykkaamassa. Nykyisin kauppojen roskikset on lukittu. Nämäkin roskikset olivat lukitussa aitauksessa, jonka yli tytär kipusi. Hän oli saanut saaliikseen juustoa, jugurttia, hedelmiä, kurkkua ja leipää. Kaikki elintarvikkeet olivat erinomaisia ja omissa pakkauksissaan. Joskus vartija on tullut komentamaan pois, jolloin tytär kertoi sanoneensa "Odota vähän" ja keränneensä vielä muutaman keksipaketin.

Syömäkelpoisen ruoan  poisheittäminen on vastenmielistä. Aloitan dyykkauksen kun jään vuorotteluvapaalle.

Työmatkalla Laikun lavalta kuului armoton rumpujen pauke ja kitaroiden jylinä. Pieni laiha nuorukainen lauloi, eikä sanoista saanut selvää. Sillä ei lie väliä, laulajan toimissa oli runsaasti hallitsematonta testosteronia.  Lavan reunalla rivi nuoria miehiä moshasi. Pitkät hiukset lensivät kasvojen eteen ja sieltä takaisin niskaan. Yhdellä nuorukaisella oli lyhyet hiukset, joka teki liikeradasta tyngän. Kaikilla on todennäköisesti huomenna niskat jumissa. Moshaus näyttää olevan englanniksi headbanging ja se voi Ylen uutissivujen mukaan aiheuttaa aivovamman.


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Plääh, bittiavaruuteen meni kommenttini roskisdyykkauksesta, nuoruudesta ja hygieniasta.

Hyvää helatorstaita!

Unknown kirjoitti...

Kakarana kauhisteltiin roskisdyykkareita, he olivat ns. pultsareita.
Mä oon dyykannu roskiksia parikytä vuotta, mut en ruokasellassia. Nytkin löysin täysin käyttämättömän, ison hiiligrillin, kaupan pakkauksessa.Kasailin sen ja vaan 2 ruuvia uupui.

Törkeetä viskata kelporuokaa roskiin, vieläpä muovikääreissä!

Kyllä susta viellä kelpo dyykkari tulee kun vaan alat harjotella. :D

Marjatta kirjoitti...

Näköjään joskus kannattaa kurkistaa ihan vain oman taloyhtiön keräyslaatikoihin. Meillä metallinkeräyksestä löytyi yllättäen Arabian emalikattila + kaksi Hackmannin kattilaa. Kaikki priimakunnossa. Seuraavana päivänä vielä iso paistinpannu. Ei mitään vikaa. Kattiloille löysin nopeasti tarvitsijat. Paistinpannun jätin itselle.