lauantai 24. toukokuuta 2014

Piknik

Minkälaista elämä olisikaan, jos ei tarvitsisi murehtia läheistensä asioita. Huolehtisi vain itsestään. Se olisi kai kuitenkin köyhempää elämää, joten jatkan asioiden vatvomista. Mitä hyötyä murehtimisesta on? Ei mitään. Päätin, että murehdin vain puoli tuntia päivässä, mutta miten tuollaista metodia oppii käyttämään? Syyllisyys (sillä olenhan tietysti syyllinen kaikkeen) vielä paisuttaa asioita kuin hiiva pullataikinaa. Ei muuten ole helppoa keksiä omintakeisia vertauksia. Syyllisyys kasvattaa murehtimisen määrää kuin lannoittaminen perunasatoa, kuin treenaaminen lihaksia (erinomaisen huono!), kuin huijaaminen pankkitiliä.

Kävin eilen lasteni kanssa Telakan terassilla syömässä. Join lasin valkoviiniä. Pyysin tiskin takana seisovalta mieheltä 12 cl talon valkkaria: mies mittasi määrän lasiin ja löi summan koneeseen Muutin mieltäni ja pyysinkin 16 cl, jolloin tarjoilija kaatoi kyllästyneen näköisenä pullosta mittaamatta lisää viiniä lasiin, eikä laskuttanut kuitenkaan ylimääräisestä. Päättämättömät asiakkaat ovat varmasti tarjoilijoiden riesa. Istuimme jälkeenpäin puistossa ruohikolla, lapset (siis aikuiset lapseni) ostivat lähikaupasta itselleen Rainbow-oluet, minä hain kotoa pikkuisen kuohuviinipullon ja lasit. Lapseni pitivät lasista puistossa nautittua kuohuviiniä eksoottisena juomana, minusta sitä oli tölkistä kitattu Rainbow-olut.

Vierashuoneessa nukkuu Pentagramin keikalla käynyt poikani ja minä yritän olla hiljaa. Tänään tulee vanha kaveri Kuopiosta ja huomenna menen töihin. Nyt vietän viikonlopun rauhallista tuokiota.

2 kommenttia:

sorvatar kirjoitti...

Itsekseni mietin tuota murehtimista: olin eilen Ylöjärven suunnassa Elovainioon päin tulossa. Kuuntelin liikenneonnettoomuustiedotuksia sattumalta: yhtäkkiä huomasin, että vasemmalla on normi liikennetilanne, auto tulee etäällä, ja kaksi aikuista pyöräilijää on ylittämässä samanaikaisesti suojatietä keskivaiheilla.

Molemmat ovat iloisen jA rennon näköisiä, ja itsekin hymyilen tyytyväisenä, kerkiän hyvin määränpäähäni, ja ilma on niin kaunis, kaikki on kuin unta KUNNES meille kaikille yllätykseksi autoilija ei pysähdy vaan jatkaa noin 40km./h. vauhtia suojatiellle.

Pyöräiilijä yllättyi täysin, ja sai viime hetkellä väistettyä kirkaisten, vain pari senttiä jää alle jäämisestä... Autoilija jatkaa matkaansa, ja pyöräilijät myös.

Myöhemmin näin n. 60v. naisen risteyksessä vakavan näköisenä. Hn siis pelastui vain pari senttiä pyöräilijän päälle ajamisesta. Itsekin tärisin vielä siinä vaiheessa, mutta kauniita ajatuksia kuitenkin myös kuskille...

Tuli ainakin nopeasti mieleen, mistä aloittaisi, pyöräilijällä ei ollut kypärää, ja autoilija onnistui yllättämään eikä hän tosiaan jarruttanut, koska ei havainnut pyöräilijöitä. Omat kiireet olisivat jääneet hetkeksi siihen. Kirkaisu kuuluu vieläkin korvissani, mutta nyt se suojelusenkeli oli tehtäviensä tasalla. Olkaamme varovaisia.

Heidi kirjoitti...

Voin kuvitella miten suuri onkaan syyllisyys sellaisella, joka on vaikkapa auto-onnettomuudessa aiheuttanut toisen vammautumisen tai kuoleman. Perjantaina auto kääntyi ihan yllättäen ja koukkasi pyörätien yli parkkipaikalle,sain juuri pysäytettyä pyöräni, minusta tuntuu, ettei autoilija huomannut minua ollenkaan. Onneksi tai siis muiden onneksi en itse aja autoa.