perjantai 30. tammikuuta 2015

Entinen puheenjohtaja

Olen viettänyt melkein kolme päivää ikkunattomassa, suorakulmaisessa huoneessa kuuntelemassa luentoja. V istui vieressäni. Hän kysyi "Ymmärrätkö sinä tätä?" Minulla oli kuulemma sellainen ilme kuin ymmärtäisin. En tajunnut luennoitsijan puheesta tai slideista mitään. Olen oppinut vuosien mittaan ottamaan kasvoilleni älykkään ilmeen. Silmät kohdistetaan kankaalle heijastettuun tekstiin, päätä käännetään välillä luennoitsijaan päin, nyökytellään kevyesti ja lepuutetaan käsiä rennosti pöydällä tai sylissä.

En ole enää yhdistyksemme puheenjohtaja. En saa päättää seuraavassa kokouksessa mitä ruokaa tarjotaan illallisella. Olen tavallinen tallaaja. Kukaan ei ole enää kiinnostunut mielipiteistäni. Yhdistyksen uudet jäsenet eivät tiedä nimeäni.

Luin kokouksessa Herman Hessen runon kahden kuolleen jäsenemme muistoksi. Liikutuin runosta niin, että oli pakko ajatella, että tämä on vain tekstiä, jota luen tästä kirjasta. Muuten olisin alkanut itkeä, eikä hommasta olisi tullut mitään.

Eräs luennoisija puhui kivusta. Hän kertoi sanovansa joillekin potilaalle: "teidän hermostonne on Ferrari, kun joidenkin hermosto on vain Lada". Aion käyttää tuota kunhan palaan töihin.



2 kommenttia:

AuraOlivia kirjoitti...

Kiitos ihanasta blogista. Olen pitkään ajatellut, että bloggaaminen on vain osa itsekorostusta tyyliin "mun kengät, mut laukku, mun huulikiilto, mun seinätarrat". Viimein uskaltauduin tutustumaan erilaisiin blogeihin ilman ennakkoluuloja ja löysin sinutkin. Ja viimein uskaltauduin etsimään myös omaa ääntäni. Kiitos innostuksesta! :)

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kiitos itsellesi!