sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kukaan ei kuole, vaikka ammutaan joka ilta

Professori S potee nivelvaivoja. Hän terrorisoi ympäristöään valvomalla yöt ja vaatimalla lounasta klo 19. Hänen nuori vaimonsa J on tavattoman kyllästynyt kaikkeen. Professorin tytärtä mainitaan rumaksi ("jos nainen on ruma, kehutaan hänen silmiään tai hiuksiaan kauniiksi"). Professorin tytär S on epätoivoisesti rakastunut lääkäriin, joka juo vodkaa ja rakastaa puita. Lääkäri ei välitä romattisessa mielessä S:stä, vaan J:tä, joka sattuu olemaan naimisissa itseään huomattavasti vanhemman miehen, S:n isän kanssa. Professorin (siis S:n isän) entisen vaimon veli V rakastaa myös J:tä, joka on kaunis ja jolla on tylsää. V valittaa jatkuvasti vanhuuttaan (mies on 47-vuotias). Koko porukka ja palvelusväki asuttavat maatilaa jossain Venäjän peräkylillä ja kaipaavat muualle. V yrittää ampua professorin siinä onnistumatta ja häpeää huonoa ampumatarkkuuttaan. Lopussa melkein kaikki lähtevät. Sataa vettä.

Tsehovin näytelmissä jokainen rakastaa jotakuta, joka taas rakastaa jotain toista. Kukaan ei tee mitään tuottavaa työtä. Kaikki ikävöivät toisaalle.

Kansallisteatterin tulkinta Vanja-enosta on hieno. Katsojan ei tarvitse hävetä mitään: ei näyttelijätyötä, ei lavasteita, ei ohjausta eikä musiikkia.

Jostain syystä katsoja joutuu välillä häpeämään, vaikka on täysin syytön teatteritekeleen vikoihin.

"Pälsi kertoo, että teatterissa hyvin usein tutkitaan elämän kriittisiä hetkiä, joista ylivoimaisesti kriittisin on loiskaus rajan yli kuolemaan. Siksi teatterissa ammutaan ja hirtetään jopa tilastollisesti enemmän kuin todellisuudessa keskimäärin. Koska kukaan ei kuitenkaan oikeasti kuole, niin teatterissa on lupa jopa nauraa myös ampumisille ja hirttämisille..." (Juha Hurme, Nyljetyt ajatukset).

Hurme voitti Suomen pienimmillä kirjamessuilla hotelli Tammerissa lausefinlandian tällä: "Aimo oli laittanut aamiaiseksi kasvisruokaa ja pekonia." Lause on poimittu edellä mainitusta teoksesta, jossa kaksi miestä soutaa, valmistaa ruokaa ja puhuu taiteesta.

Samaisessa kirjallisuustapahtumassa Kari Hotakainen kertoi joutuneensa pois Savon Sanomien toimituksesta, koska ei ollut ymmärtänyt kirjoittaa lehteen Mig-hävittäjän putoamisesta Kiuruvedelle. Hotakainen puolustautui sillä, ettei ketään kuollut. Päätoimittaja oli kuitenkin sitä mieltä, ettei miehellä ollut uutisnenää.

Hotakainen kertoi oppineensa  STT:llä uutisia muotoillessaan kirjoittamaan. Pomo evästi häntä työhön kieltämällä adjektiivit.

Kirjailija sanoi myös, että Suomessa synkkyyttä pidetään syvällisyyden merkkinä, vaikka kyseessä saattaa olla vain masennus. Tähän on hyvä lopettaa tältä päivältä. Kävin viikonloppuna myös Kiasmassa. Junamatkalla Tampereelta Helsinkiin harjoittelimme Robert Mapplethorpin nimen lausumista. Eteiseni seinällä on vuoden alusta lähtien roikkunut taidekalenteri, jossa on miehen aistillisia kuvia tulppaaneista, kalloista ja orkideoista.  Näyttelyssä keskityttiin lisäksi miesvartalon veistoksellisiin yksityiskohtiin.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Tsehovin näytelmistä pidän itte eniten lokista. Siinä ihan sama juoni: a tykkää b:stä, b c:stä c d:stä ja d a:sta. Aikaa tapetaan ja koetetaan saada huomiota häneltä, kenestä tykkää. Ryypiskellään ja syödään hyvin.

Mikäs sen mukavampaa. :D