torstai 19. marraskuuta 2015

Lattapää

Harmittaa, että tuli puututtua erityisherkkyyteen. Pelottaa vaan, että tällaisista persoonallisuuspiirteistä tehdään vähitelleen sairauksia. Mikä kaupallinen potentiaali siinä olisikaan. Niin paljon potilaita!

Ensin aloitettaisiin jonkun neurologisen sairauden rohdon "off label" käyttö eli lääkevalmistetta käytettäisiin erityisherkkyyteen ilman virallista indikaatiota. Sen jälkeen käynnistettäisiin tutkimukset ja kehitettäisiin joku entisen lääkkeen hieman muunneltu muoto, jolle annettaisiin heino nimi ja joka tietysti maksaisi maltaita. Lääkkeellä saataisiin erityiherkkä body pump tunnille eturiviin kaiuttimen eteen puntteja nostamaan, ilman korvatulppia. Rohdon avulla Highly Sensitive Person voisi vihdoin juoda viisi kuppia kahvia ja katsoa väkivaltaviihdettä ilman jälkiseurauksia.

Erityisherkät perustaisivat ryhmiä, joilla pyrkisivät vaikuttamaan poliitikkoihin, jotta lääkkeelle saataisiin korvattavuus.

Joku keksisi pyytää erilaisia etuuksia erityisherkkyyden vuoksi.

Erityisherkkyys on tässä vain esimerkki, tilalla voisi olla joku muu ominaisuus, vaikka huumorintajuttomuus tai herkästi palelevat jalat.

Yhtään väheksymättä erityisherkkyyden kokemusta.

Luin netistä erityisherkän ihmisen ominaisuuksista, jotka kuulostavat hienoilta. Tein erityisherkkyys-testin ja taidan olla ikävä kyllä tavallinen lattapää. Aion valvoa ensi yön ja surra tätä tietoa ja samalla pelätä, että joku erityisherkkä tästä tekstistä pahastuu.

4 kommenttia:

sorvatar kirjoitti...

Erityisherkkä kuulostaa hienommalta kuin yliherkkä. Niin varmaan ennen sanottiin " sä oot vaan yliherkkä", erityislapsi kuulostaa myös kauniimmalta kuin ylivilkas tai ERILAiNEN. Se vasta onkin pahan kuuloista ja sitten toisaalta TAVALLINEN.

Joskus näin lääkärin luonnehdinnan asiakkaasta: mies, joka hakeutuu vaikeuksiin. Tässä vanhassa lausunnossa on jotain siistiä. Ollaan kaikki sellaisia: Ryhmä X, joka hakeutuu vaikeuksiin/murheisiin ( ilman syytä tietenkin)

Anonyymi kirjoitti...

Koen, että olen erityisherkkä yleislääkäri. Tai ainakin sain jostain testistä erityisherkän määritelmän.

Jaksan päivän ajan määrättyyn rajaan (max.18-20 kpl) asti sitä, että kuuntelen potilaitteini murheita, mutten sitä, että kesken vastaanoton minua häiritään pari kertaa per puh tai koputtamalla oveen.
2-4 kertaa / pv on liikaa, sitten alan olla ikävä ihminen. Nykyisin hoitajat ovat tämän oppineet.
Töiden jälkeen kotona meillä on aika hljaista, kiitos hämäläisen insinööriaviomiehen, joka kyllä ymmärtää tarpeeni, ja minä hänen. Silti meillä tarpeen tullen keskustellaan. Itse olen vaitelias etelä- ja pohjoiskarjalainen, jota hämäläinen arvostaa.

Mielellään vietän mökillä yksinäisyydessä loman aluksi 1-2 vkoa: puhun miähen kanssa aamuin illoin puhelimessa noin 10 min, muutamana päivänä viikossa sanon kyläkaupan kassalle päivää ja näkemiin.



***Nyt joudun päivittäin tapaamaan useita vieraita ihmisiä ja keskittymään siihen, että katson heitä rohkaisevasti silmiin vaikka olen ihan yhtä avuton kuin hekin. Miten tähän olen joutunut?***

Olen jyrkästi samaa mieltä. Olisi minun ehkä pitänyt lähteä mieluummin levyseppä-keittäjäksi?

Yst.terv. Se kymmenottelija.

Heidi kirjoitti...

Olen oikeasti monesti miettinyt, että olen täysin väärässä ammatissa.

Risa kirjoitti...

Itseäni alkoi nolostuttaa tuo kommenttini siitä, että olen pitänyt jotakin koviksena. En edes tiedä, miksi tuollainen mielikuva syntyy. Jostakin pintapuolisesta huomiosta varmaan. Niinhän sitä usein tulee lokeroitua toisia tietämättä toisen elämästä ja syvemmistä tunteista yhtään mitään. Kannattaisi silloin tietysti pitää suunsa kiinni. :(

Hyvä, että tällaisesta erityisherkkyydestä puhutaan. Hienoja ominaisuuksiahan se on. Pakko nyt lukea Anja Snellmannin kirja. Joten kiitos tämän aiheen esille nostamisesta.