tiistai 15. maaliskuuta 2016

Rikkaat miehet

Kärsin romanttisesta ajatuksesta, jonka mukaan taidemaalarin kuuluu olla köyhä tai ainakin sopivassa määrin renttu.

Kävin erään taidemaalarin edustus/näyttelytiloissa. Huoneiston ovi oli päällystetty ryhmyisellä messingillä tai pronssilla, kuin astuisi sisälle Laila Pullisen veistämään kassakaappiin. Tornihuoneisto koostui viidestä kerroksesta. Ylimmän kerroksen katto oli päällystetty peileillä ja sieltä saattoi nähdä koko Tampereen ja Näsijärvenkin. Kolmannen kerroksen nurkassa seisoi valkoinen flyygeli, jota taidemaalari kuulemma joskus soittaa. Seinillä roikkui niin paljon taiteilijan töitä, että minulle tuli hieman oksettava olo.

Miltä tuntuisi olla syntymärikas? Toisin kuin poliittista valtaa, taloudellista valtaa ei jaeta mitenkään demokraattisesti vaikkapa kaikkein ahkerimmalle, vaan usein se periytyy.

Virpi Suutarin dokumentissa Eleganssi Heikki A. Reenpää, Jorma Ollila ja Antti Herlin metsästävät lintuja. Metsästämään ei lähdetä verkkareissa ja Hankkijan lippiksessä vaan vaatteet ovat  kuin suoraan brittiläisen metsästyskaupan henkarista päälle puettuja. Otavan entinen johtaja Reenpää (93 v) on karismaattinen mies, jonka rinnalla Jorma Ollila vaikuttaa avuttomalta. Nokian entinen johtaja ei saa edes setteriään tottelemaan.

Valkoasuinen kokki valmistaa tietenkin peltopyyt (?) oivaksi ateriaksi, jonka hovimestari tyylikkäästi tarjoilee. Kummallista elämää ja jotenkin hieman tylsää,

Heikki A. Reenpää kertoo hauskan taidejutun 50-luvulta Dusseldorfin linnanpuistosta, jossa mies seurueineen nauttii piknikistä. Seurueeseen kuuluu kaksi naista, joista toinen on Catherine Deneuvuen sisko. Reenpää sanoo, että tämähän on kuin Manet'n  maalaus "Aamiainen ruohikolla" paitsi, että naiset ovat taulussa alasti. Arvokkaat naiset riisuutuvat.

Voisin mielelläni mennä viinilasilliselle Heikki A. Reenpään kanssa, mutta en viitsisi istua iltaa Jorma Ollilan seurassa. "Kumman kaa"- kysymys on teoreettinen, sillä nämä herrat eivät ole kiinnostuneita seurastani.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joo, kyllä se oli peltopyy. Aivan mahtava filmi, jonka olen jo katsonut jo kahdesti. Virpi Suutari on todella taitava - tässä pätkässä on todella monta tasoa (tai sitten olen ihan vaan pihalla). Kauniita koiria (minulla ei ole koiraa), hyvä metsästyskuvaus (en metsästä) ja upeita "asetelmia". Musiikista ja väreistä tuli heti mieleen Greenawayn Kokki, varas, vaimo...., joka on kyllä vähän roisimpi filmi.

Rikkaita tai ei, mutta kyllä siinä jotain on,joka niin erottaa kirjankustantajan ja insinöörin.

Ja vielä niistä köyhistä taidemaalareista: ne vaan on jotenkin uskottavampia.

Halikonlahdelta lähtivät jäät! T.

Heidi kirjoitti...

Kuvat riistasta näyttivät todellakin maalauksellisilta. Suutarin huumori on hyväntahtoista. Hän kylläkin kielsi haastattelussa monet dokumentin tulkinnat.

Partapappa kirjoitti...

Saattasvat ollakkii...
kiinnostuneita susta. :)

Heidi kirjoitti...

Epäilen vahvasti.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Tuskinpa Suutari kuiskutti Reenpään korvaan, että onks ihan ok, jos me vähän naureskellaan teidän elitistiselle pönötyksellenne? Elokuvallisin keinoin voi ilmaista paljon rivien välissä. (Visuaalisesti ja musiikillisesti Kokki, varas, vaimo ja rakastaja oli omaa luokkaansa! Hienosti Suutarikin käytti kyseisiä keinoja.)

Heidi, näitkö ulkomaisen ykköskilpasarjan ensimmäisen elokuvan To light? Sen, jossa mummo huusi harakkaa eikä melkein saanut kynttilää sammumaan.

Erinäisten sattumien seurauksena (tähän liittyy mutkan kautta eräs sinisilmä) olen tässä parina päivänä meilaillut kyseisen elokuvan tuottajan kanssa. Eilisiltana hän kysyi, että olenko elokuvantekijä. Siis minä, jolla ei ole pätkääkään taiteellista lahjakkuutta! Ei hänestäkään kuulemma ohjaajaksi olisi, mutta tie tuottajaksi alkoi kiinnostuksesta elokuvaan. "You never know what will happen in the future." Tätä muistelen vielä kiikkustuolissakin, jos muisti pelaa.