maanantai 7. maaliskuuta 2016

Seurallinen introvertti

H esitti kahvihuoneessa pantomiimin, jossa hän näytti, miten oli nuorena  naisena floridalaisessa baarissa tunkenut dollarin seteleitä miesstripparin tangahousujen vyötärökuminauhan alle. Se oli silloin, kun hän ei vielä vihannut miehiä.  H esitti kohtauksen niin voimakkaasti eläytyen, että lähes putosin tuolilta nauraessani esitykselle. Olen nähnyt Yhdysvalloissa viihtyisiä ruokapaikkoja ja trendikkäitä kahviloita. Jotain olennaista on jäänyt kokematta.

Lähden tällä viikolla päiväksi Leideniin. Ajatus on hieman vastenmielinen, varsinkin kun on lennettävä ensin Helsinkiin ja sieltä Amsterdamiin. Inhoan ja pelkään lentämistä. Paikallinen lääkäri oli lähettänyt videotervehdyksen, jossa kertoi odottavansa meitä innolla. Nyt on sitten matkustettava sinne asti henkensä kaupalla.

Kirjailija Pauliina Vanhatalo kirjoittanut vaikeudestaan olla äiti. Hän on introvertti ja kaipaa omaa rauhaa. Eivätkö kaikki halua välillä olla yksin? Pienten lasten kanssa oleminen on niin totaalisen sitovaa, että happi loppuu. Jos sen ihan oikeasti tietäisi, niin hankkisiko kukaan lapsia. Kaikki sanovat "Se vauva-aika on niin lyhyt". Se on loputtoman pitkä.  En muista mitään niiden vuosien musiikista, kirjallisuudesta tai maailmatapahtumista.

Parasta yhdessäoloa on olla muiden kanssa samassa tilassa, kun kaikki puuhailevat omiaan. Jostain syystä yhdessä kirjoittaminenkin on kaikkein tuottoisinta.

Kun teen töissä paperihommia, pidän mielelläni työhuoneen ovea auki. Sopisin maisemakonttoriin. Tein nettitestin, jonka perusteella olen introvertti. Seurallinen introvertti.

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä olen ajatellut olevani sosiaalinen erakko. Se saattaa olla lähes sama kuin seurallinen introvertti.

Åboriginal

Hoo Moilanen kirjoitti...

Olla samassa tilassa, jossa jokainen touhuaa omiaan, on ihanaa!

Mbti:n mukaan olen lähes tasavahvasti ekstrovertti ja introvertti. Se lienee totta. Mikäköhän oli mainitsemasi testi?

Kerkiät sentään takaisin leffajuhlille!

Heidi kirjoitti...

Joku testi, joka tuli vastaan googlaamalla. Puolet Filkkareista jää kokematta, kun perjantainakin on menoa.

Hoo Moilanen kirjoitti...

No huh huh. Löysin jonkin Psychology today -sivuston nettitestin, jossa oli 81 kysymystä ja sillä mitattiin ekstroversion ja introversion suhdetta määreellä "sociability" asteikolla nollasta sataan. Sain tulokseksi 50.

No onhan siinä vielä lauantai ja sunnuntai! Olin viime vuonna ekaa kertaa päättäjäiset ja palkitut -tapahtumassa (Plevna klo 12) ja se oli huikea päätös! Eikä pelkästään niiden komeiden, pääpalkinnon voittaneiden liettualaisveljesten tähden! ;)

Marjatta Mentula kirjoitti...

Minusta pikkulasten vanhempia pitäisi valmentaa tulevaan keskittymällä juuri siihen muutokseen elämässä, että aikasi ei ole enää sinun. Se, joka odottaa muuta odottaa, pettyy. Valmennuksessa voisi mielellään korostaa vielä sitä, että pitkäjäntesiyys kannattaa ja palkkio tulee viiveellä.

Minerva kirjoitti...

Minusta Vanhatalo kuvaaman yksinolontarpeen ja yleisesti yksinolontarpeen vertaaminen on vähän sama, kuin sanoisi kliinisesti masentuneelle että kaikillahan on murheita.

Ei nyt sillä tavalla, että pitäisin yksinolontarvetta jotenkin "heikkoutena", mutta se sävyero sillä tarpeella tulee ehkä parhaiten esiin tuolla rinnastuksella.

Pidemminkin voisin kirjoittaa, mutten jaksa korjata jokaista puhelimen väärin oikolukemaa sanaa takaisin oikeaksi!

Heidi kirjoitti...

Arvelisin, että tässäkin on kyse janasta, jonka toisessa päässä ovat ne ääriekstrovertit ja toisessa umpi-introvertit. Eri kulttuureissa asia määriteltäisiin erilailla. Suomessa on helpompaa olla introvertti kuin USA:ssa. Minusta introverttiys ei ole sairaus, masennus on.

Minerva kirjoitti...

No ei, en tarkoittanut sitä sairautena vaan sitä, että vertaaminen helposti kuormittuvan introvertin ja keskivertoihmisen yksinolontarpeen suhdetta on lähempänä sitä, että vertaa kliinistä masennusta arkihuoliin.

Heidi kirjoitti...

Ok. Pelottaa aina, että ihmisten ominaisuuksista tehdään sairauksia. Sopisi erinomaisesti lääketeollisuudelle.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Nykyaikana on vaikeampi olla vanhempi kuin ennen, jolloin kukaan ei edes odottanut, että keskityt niin paljon lapsiin. Äiti sai ihan rauhassa tehdä omia töitään, keittiöhommia, kirjallisia töitä (minä esim korjasin kokeita) ja lapset oppivat leikkimään samassa tilassa itsekseen. Ei odotettu, että vanhempi innostuu ja oikein keskittyy leikkimään pikkuautoilla. Tiedän pienten lasten vanhempia, jotka keskeyttävät juttelunsa aikuisten kesken aina heti siihen paikkaan kesken lauseen, kun lapsi sanoo jotain. Sellainen vanhemmuus on hurjan rasittavaa. Siis introverttiutta voi harrastaa myös perheen läsnäollessa, uppoutua kirjan maailmaan nojatuoliin ja olla samalla saatavilla.

Kyllä Heidin huoli on mielestäni ihan aiheellinen. Joissain muissa kulttuureissa suomalaista rauhallisuutta saatetaan pitää autismina ja yksinolon halua sairaalloisena epäsosiaalisuutena.

bert kirjoitti...

Aika monella minunkin ikäluokastani (30+) on lapsuusmuisto isästä tai vähintään vaarista, joka luki "aina" sanomalehteä ja silloin piti lasten olla hiljaa. Jostain syystä äideille suodaan edelleen isejä vähemmän aikaa ja tilaa hiljaiseen syventymiseen.

Minerva kirjoitti...

On muuten hieman hassua, miten monen tuntuu olevan helpompi hyväksyä äidin/vanhemman "oma-aika", jos se oma-aika on jotenkin ulospäin suuntautunutta tai muiden kanssa jaettua. Illanvietto ystävän kanssa, teatteri, kuntosali on monelle ihan ok, mutta yksinolo jotenkin itsekästä tai turhaa haihattelua.

Heidi kirjoitti...

Tuo on totta. En ymmärrä miksi. Yksinäisyys on muutenkin epätoivottu tila, siis asioiden tekeminen yksin.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Juu, tässä on kapinamieli paikallaan. Äitien pitää kumota se harhaluulo, ettei tarvitsisi lomaa perheestä. Hänessä on se yksinolon tarve mitä muillakin. Ruuhkavuodet pikkulasten kanssa on vain välivaihe elämässä eikä kenellekään luontainen ja ainoa olotila nykyaikana.

Minulla oli tapana käydä yksin, siis ihan yksin, viikon aurinkolomilla. Meillä kesti yli kaksikymmentä vuotta ennen kuin pääsimme miehen kanssa mihinkään kahdestaan, koska ei ollut isovanhempia, joiden huoman jättää lapset. Kävimme matkoilla viiden hengen perheenä, osaperheenä ja molemmat itsekseen. Minulle sopi parhaiten valmismatka aurinkokohteisiin ja viettää aikaa yksin isossa tuntemattomassa ihmisjoukossa omin ajatuksineni. Sieltä kun palasi auringon hellimänä, niin jaksoi taas kuunnella ja palvella toisia.