sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Eläköön keskinkertaisuus ja ahkeruus!

Kuuntelin radiosta Bachin Johannes passiota ja yritin olla ajattelematta sitä kirkkomusiikkina. Teokseen kuuluu virsimäisten osuuksien lisäksi aarioita ja kuorolaulua, joita voisi pitää maallisen rakkauden ylistyksenä ellei teos perustuisi Johanneksen evankeliumiin. Minulla ei ole mitään kirkkomusiikkia vastaan, mutta eräs kollega väitti, että Johan Sebastian Bach sävelsi eroottista musiikkia. Halusin testata, onko väite totta.

Kun Bach haki Leipzigin Tuomaskirkon kanttorin virkaa, hän jäi vasta kolmanneksi. Bachin onneksi kaksi parhaaksi rankattua hakijaa saivat paremmat työpaikat muualta ja Bach sai töitä. Säveltäjää pidettiin keskinkertaisena, mutta ahkerana.

Olen jo aiemmin ilmaissut rakkauteni Bachin musiikkiin. En ymmärrä musiikista mitään, mutta Bach auttaa kaikkeen: väsymykseen, ahdistukseen, levottomuuteen, kaipaukseen ja lievempiin fyysisiin vaivoihin.

Murkkuikäisenä vihasin Bachia, sillä isäni rakasti säveltäjän musiikkia. Isä makasi olohuoneen lattialla, äiti sohvalla ja huoneessa pauhasivat Brandenburgilaiset konsertot. Meille oli ostettu uudet stereot. Rockia sai soittaa vain kun isä ei ollut kotona tai ei oikeastaan silloinkaan, ettei levysoittimen neula rikkoutuisi.

Isä omisti klassisen musiikin teosten lisäksi LP:n, jolle oli äänitetty Lasse Virenin juoksun radioselostus Munchenin olympialaisissa, joissa Viren kompastui ja kaatui, kimposi pystyyn ja pinkaisi maaliin ensimmäisenä.

3 kommenttia:

Partapappa kirjoitti...

Kyllä mä tykkään enempi Vivaldin säveltämästä musiikista.
Tosin, on mulla kyllä korkea pino muidenkin klassista musiikkia säveltäneiden tuotoksia. Mielellään heitäkin kuuntelee. :)
Meillä kakarat nukutettiin klassisella musiikilla.

Bamiella Josko kirjoitti...

Minäkin tykkään Bachin ja Vivaldinkin musiikista, mutta enitn rakastan Straussin valsseja niissä kun on sellaista kepeyttä ja iloa, jota kaipaan elämääni.

Anonyymi kirjoitti...

Viimeisen virkkeen kohdalla repesin.

Åboriginal