tiistai 29. maaliskuuta 2016

Ainoa ystävä

Allekirjoitin kustannussopimuksen. Jostain syystä teko vaati rohkeutta, vaikkei heti arvaisi. Osaan tehdä asioista vaikeita. Etsin kustantamon kirjeestä vanhasta tottumuksesta palautuskuorta, jota ei tietenkään löytynyt. Kirjailijaksi pyrkiminen tekee ihmisestä nöyremmän ja tulee käytyä postissa.

Olen saanut nähtäväksi kansiehdotelmia ja pidin tästä viimeisestä. Olen pelännyt, että kirjan kansista tehdään vaaleanpunaiset ja kukikkaat.

Pumppasin polkupyörieni kumit (minulla on todellakin kaksi pyörää, muttei yhtään autoa). Vihaan pyörän kumien pumppaamista: kädet likaantuva, housut menevät kuraan, venttilin korkki häviää, eikä pumpun suutin (?) pysy paikoillaan. Pelkään, että taloni ikkunoista seurataan tehotonta toimintaani. Ilma falskaa aina jostakin.

Löysin postiluukun alta kortin, johon Hanna oli kirjoittanut  "Olet ainoa ystäväni". Tunsin sääliä Hannaa kohtaan, sillä en muista yhtään Hannaa tai muistan yhden, mutta  näemme joka päivä töissä, joten hän tuskin viitsii lähettää minulle korttia, jossa on pupun kuva. Pyörittelin pääsiäiskorttia hetken käsissäni, kunnes huomasin helpotuksekseni, että se oli tarkoitettu naapurin sinkkumiehelle.

2 kommenttia:

Partapappa kirjoitti...

Muistaakseni käytit polkupyörääsi korjaamolla.
Pyöräile sinne ja pyydä henkilökuntaa pumppaamaan kumeihin ilmaa.
Uskon että tekevät sen mielellään. :)

Outo Paimen kirjoitti...

Onnittelut vielä kerran!

Kortista tuli mieleeni että kuinkahan monta on niitä joilla ei ole kuin yksi ystävä? Varmasti monta ja sitten on niitä joilla ei ole yhtään ystävää, joko omaan valintaan perustuen tai jostain muusta syystä mutta yhtä kaikki, se tuntuu jotenkin surulliselta. Olkoonkin ettei kenelläkään niitä todellisia ystäviä ole kuin ehkä yksi tai kaksi. Kavereita kylläkin muttei ystävää sanan varsinaisessa merkityksessä.