Kansallisteatterin Onnellisuuden tasavalta oli viimeinen ponnistukseni Tampereen teatterikesässä ja vaikka kokemus on ollut hieno, en aio vähään aikaan katsoa edes teatteriin päin.
Brittiläisen Martin Crimpin Onnellisuuden tasavalta on hämmentävä näytelmä. Kun kävelemme paikoillemme, näyttämölle on jo katettu joulupöytä ja sen ääressä istuu perhe: isä, äiti, kaksi tytärtä ja isovanhemmat. Tai toinen tytär seisoo. Pian käy ilmi, että hän on raskaana (vahinkoraskaus). Vanhemmat ovat ostaneet nuorelle naiselle neuvolakäyntejä varten auton. Ettei tarvitse ajaa bussilla. Isoäiti kantaa dementille isoisälle marketista pornolehtiä. Ihan tavallinen perhe ja jouluillallinen. Pian sisään astuu takki auki perheenäidin veli Bob (loistava Hannu-Pekka Björkman), joka kertoo lähtevänsä jonnekin pois puolisonsa Madeleinen kanssa. Hän tulee vain kertomaan mitä mieltä Madeleine on miehen sukulaisista.
Mitään kivaa ei tule esille.
Ensimmäisen osan teksti on todella nautittavaa ja katsoja odottaa, mitä kauheuksia vielä paljastuu.
Väliajan jälkeen alkaa ikäänkuin ihan toinen näytelmä. Pääsemme seuraamaan jonkinlaista ryhmäterapiaistuntoa, joka on hyytävä kuva siitä mihin maailma on menossa. Olemme valmiita jakamaan itsestämme kaiken sillä "Eihän minulla ole mitään salattavaa". Menemme kohti aikaa, jossa riehuvat lapset lääkitään ja vanhemmat ovat ylpeitä siitä, miten hyvin lapset jo osaavat laskea tablettien milligrammamäärät. Lentokentillä ollaan valmiita levittämään jalat, jotta voidaan tutkia, ettei mistään löydy mitään luvatonta (teatterin jälkeinen ruokaseurani ehdotti, että lentokenttätarkastukset ja terveystarkastukset voisi yhdistää).
Näytelmän viimeisessä osassa tyhjällä näyttämöllä seisovat vain Bob ja Madeleine. Tämä osa jäi minusta heikoimmaksi ja käsittämättömimmäksi.
Kaiken kaikkiaan nautittavaa teatteria ja hyviä näyttelijöitä, joista siis erityisesti jäi mieleen Hannu-Pekka Björkman.
Kannattiko käyttää viikko teatterissa istumiseen? Kannatti. Kai. Ja mikä oli parasta? Kun kerran saan ihan vapaasti valita niin sanon, että parasta oli Tavallisuuden aave, mutta TTT:n isolla näyttämöllä on mukavimmat tuolit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti