tiistai 30. toukokuuta 2017

Pessimismi kunniaan

Olen tainnut jo kehua, että teen syyskuun alusta alkaen kolmipäiväistä työviikkoa. Ensin ajattelin, että olen sen ansainnut. Sitten päädyin siihen että saatan oikeasti olla laiska.

Luin Imagesta Zappfe nimisen filosofin ajatuksia. Tai mitä lehteen oli häneltä kaivettu. Katsoin myös Wikipediasta, joka on sivistykseni ehtymätön lähde.

Zappfen mukaan masennus ei ole patologinen tila vaan looginen seuraus eksistentiaalisesta kriisistä, jossa ihminen tajuaa olemassaolon mielettömyyden. Muut ihmiset näkevät maailman vääristyneesti, mutta masentunut katsoo asioita realistisesti. Filosofin mielestä selviytymiskeinot ovat etäisyyden ottaminen, huumori ja elämän kokeminen esteettisesti.

Itselleni pessimismi on jotenkin luontaista. Isällenikin palavat aina punaiset liikennevalot. Kaikki mainitsevat olevansa optimisteja ja jopa kehuskelevat moisella ominaisuudella. Kukaan ei röyhistä rintaansa ja huuda "Olen pessimisti!" Naistenlehdet eivät haastattele pessimistejä eikä pessimistisiä ajatuksia paineta vaaleanpunaisiin postikortteihin.

Zappfe eli muuten 90-vuotiaaksi eksistentiaalisesta kriisistään huolimatta.

Pessimismiin pitää liittää huumori, sillä se keventää pessimismiä siinä määrin, etteivät optimistit luikahda karkuun.


4 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

"Pessimisti on optimisti joka tuli järkiinsä." (vanha viidakon sanonta)

Minä arvelen, että masennus voi seurata siitäkin, että tajuaa tulleensa umpikujaan. Masennuksesta voi toipua keksiessään sopivan syyn, jolla syyttää toisia omasta masennuksestaan. Silloin masentunut ihminen kapuaa masennuksensa kuopasta tilanteeseensa sopivan ajatusvääristymän avulla. Jos vielä oikein kuuluvasti syyttää toisia ihmisiä omista puutteistaan, voi joku tulla vielä pyytämään anteeksi tai ruveta muuten avuliaaksi, mikä sekin helpottaa masentuneen oloa.

Heidi kirjoitti...

Vanhempiaan voi aina syyttää. Kai masennuksesta voi parantua lääkehoidolla ja terapialla. Aikakin joskus parantaa. Optimismi on yliarvostettua, mutta tekee varmasti elämästä siedettävämpää.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Kolmipäiväinen työviikko - huippua! Aivan sama, nimittääkö sitä laiskuudeksi vai joksikin muuksi. Miksi ihmisen pitäisi antaa viisi päivää viikosta työlle, jos vähemmälläkin tienaa elantonsa?

Hmmm. Ehkä ihminen, joka ajattelee vähänkin syvällisesti, on kallellaan eksistentiaalisiin kysymyksiin 15-vuotispäivän jälkeenkin ja myös pessimismiin. Jos antaa periksi sille, joutunee myös kyynisyyden pauloihin. Se on elämänilon surma, ei hyvä.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Tuo loppulauseesi on hieno veto!
Minä olen optimisti, mutta kaksi parasta ystävääni ovat pessimistejä. Nautin heidän huumoristaan, jopa tahattomasta, jota he eivät itse lainkaan huomaa, niin että saan hohottamisellani heidätkin nauramaan - joskus.