Pesin keittiön ja olohuoneen ikkunat. Suunnittelin puunaavani ikkunan kerrallaan, jolloin voisin kirjoittaa aiheesta neliosaisen sarjan. Innostuin liikaa ja pesin kaksi ikkunaa (toinen on kaksiosainen, joten pesinkö kuitenkin kolme ikkunaa, joka tekee minusta jo sankarin). Nyt tästä tulee ikkunanpesutrilogia.
Olen vuoden verran katsellut olohuoneen ikkunalasia pitkin valunutta pulun/lokin p-kaa (voiko linnut erottaa ulosteiden perusteella?), eikä sitä enää ole. Melkein haikea olo.
Tein hiljattain vastineen valitukseen. Se ei ole mielipuuhaani. Pääasia on ettei provosoidu. Pitää muistaa, että potilas haluaa jonkinlaisen anteeksipyynnön tai ainakin pahoittelun, että voi jättää asian taakseen. Meitä syytettyjä oli monta. Yritin kuvitella miten ikänsä sairastanut ihminen asian kokee, mutta tuskin kykenin siihen.
Olen ollut lääkärinä yli kolmekymmentä vuotta ja tehnyt virheitä. Harvoin ne valitukset koskevat näitä tapahtumia vaan ne tulevat tilanteista, joissa ei itse näe mitään moitittavaa. Varsinaisista virheistä syyttää itseään vielä vuosienkin kuluttua.
Lääkäri saa enemmän palautetta onnistumisista kuin epäonnistumisista, jolloin voi erehtyä kuvittelemaan olevansa yli-ihminen. Minulle tämä ammatti ei ole koskaan ollut suuri missio, joten ehkä suuruusharhoja ei ole. Toisaalta hoidon teho perustuu osittain siihen, että lääkäri luulee itsestään liikoja.
1 kommentti:
Meillä on sattunut useampi virhe hoidossa, ne on yhtä lukuun ottamatta käyty läpi henkilökunnan kanssa ja ihan hyvässä hengessä. (Kun hoitoa on niin paljon kuin meillä, siihen pakosti mahtuu myös virheitä, yleensä ne ovat onneksi suhteellisen pieniä.)
Se ainoa, jota ei ole käyty läpi oli sellainen, että siitä oli tarkoitus tehdä myös virallinen ilmoitus, mutta sekin jäi kiireellisempien asioiden jalkoihin. Tässä kyseisessä tilanteessa emme keskustelleet itse osallisen kanssa, mutta tiedän että muut ammattilaiset keskustelivat. Siksi kai se valitus unohtui pöytälaatikkoon, kun tiesi, että asiaa oli kuitenkin käsitelty. Meillä kuitenkin virheet ovat olleet sellaisia, ettei niistä ole aiheutunut pysyvää haittaa (sitä yhtä lukuun ottamatta, sekin on tulkinnanvaraista).
Toisaalta sitä on miettinyt joskus sitäkin, että vaikka suositus on, että esimerkiksi lääkevirheet käytäisiin virallisesti läpi, tutulla osastolla niin ei kyllä tullut tehneeksi sellaisissa tilanteissa, joissa tuotiin väärät lääkkeet. Kun näkee sen kiireen ja tietää hoidon tason kiireestä huolimatta, on vaikea lähteä ottamaan esille asioita joissa ei loppujen lopuksi käynyt mitään (koska itse tarkasti lääkkeet ennen kuin ne annettiin). Vaikka toisaalta tietää, että lääkkeiden tarkastaminen ei saisi olla omaisen vastuulla vaan ammattilaisen, koska ne virheet voivat olla kohtalokkaita.
Tästä tulee nyt hirveän pitkä kommentti! Hoidon tai hoitosuhteen ongelmien ottaminen esiin on todella vaikeaa, jos on esimerkiksi paljon osastolla. Olen kerran pyytänyt osastonhoitajalta lapsen omahoitajan vaihtoa, tein sen mielestäni hyvin diplomaattisesti ja perustellen, en suinkaan hoitajaa haukkuen. Kun hoitaja kuuli vaihdosta, hän syöksyi sairaalahuoneeseen haukkumaan minut päästä varpaisiin, hyvin alatyylisesti.
Hoitosuhteisiin kuuluu kuitenkin niin suuri luottamuksellisuus ja vähintään toiselta osapuolelta myös emotionaalinen lataus, että niihin on vaikea suhtautua lähellekään samalla tavalla kuin muihin "reklamaatioihin".
Ja toisilla taas se hoitosuhde tuntuu olevan leimattu riidanhakuisuudella ja -haluisuudella. Ehkä niistä konflikteista tulee tunne siitä, että on jotenkin vallassa kun muuten tuntee olonsa liian avuttomaksi ja olevansa muiden armoilla.
Lähetä kommentti