sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Mitä v----a?

Sodankylän elokuvajuhlilla on suhtauduttu tapahtumassa juotavaan alkoholiin niin, että siniselle kartongille oli tekstattu "No alcohol". Sen jälkeen on suljettu silmät festivaalivieraiden viinipulloille ja oluttölkeille.

Elokuvatelttaan ei saanut viedä omia alkoholijuomia, eikä siellä niitä myöskään myyty, silti aina kun valot sammuivat kuului kollektiivinen suhaus kun katsojat avasivat oluttölkkinsä. Suhauksessa oli jotain anarkistista.

Esko Valtaoja sai valita kaksi festivaalielokuvaa. Hänen mielestään hyvän elokuvan tunnistaa siitä, että elokuvateatterista poistuessa miettii "Mitä vittua?". Godardin Kiinatar totisesti täytti tämän kriteerin. Minua elokuva yksinkertaisesti nauratti. Ei ole vaikea arvata mistä Aki Kaurismäki on saanut innoituksensa elokuviensa repliikkeihin. 

Festivaalien ehdoton tähti oli 85-vuotias Carlos Saura, joka on kuulemma ohjannut 40-50 elokuvaa. Hän ei ole itsekään varma elokuvien määrästä. Mies on myös valokuvaaja ja hän oli joka kerran yleisön eteen kävellessään pukenut ylleen kameran (niitä hänellä on kuulemma 700, kuulin äsken radiosta, ei kai kenelläkään voi olla niin monta kameraa). Juontaja nimesi vaatimattoman Sauran festivaalien viralliseksi playboyksi.

Korppi sylissä on Sauran kuuluisin elokuva. Kaikki muistavat ainakin elokuvassa soivan melodian, joka jäi tavallista sitkeämmäksi korvamadoksi. Elokuvan nimi tulee sanonnasta "Ruoki korppeja ja ne nokkivat sinulta silmät päästä". Espanjalaisilla äideillä on ollut tapana sanoa näin tottelemattomille lapsilleen. En katsonut elokuvaa.

Näin Sauran elokuvat Elisa- elämäni, Iberia ja Ay, Carmela (siihenkin liittyy tarttuva sävel). Ensimmäisessä elokuvassa ikääntyvä taiteilija on erakoitunut maalle kyisten peltojen keskelle, jonne tytär saapuu isänsä seuraksi. Isä kirjoittaa elämänkerrallista tarinaa, eikä aina tiedä mikä versio tarinasta on totta. Geraldine Chaplin näyttelee katsojaa sekoittavasti sekä äitiä että tytärtä. Hetken luulin, että isällä ja tyttärellä oli seksisuhde. Kerrankin olisi ollut mahdollista kysyä ohjaajalta "Mitä vittua?", mutta jätin tilaisuuden käyttämättä.

Ay, Carmela on kuvaus Espanjan sisällissodasta ja helppo elokuva varieteeryhmästä joka yrittää taiteilla kahden rintaman keskellä.

Iberiassa tanssitaan. Ei muuta. Ilokseenhan tuota tanssimista katsoo ja kuuntelee. Saura vertaa flamencoa jazziin, koskaan ei tiedä miten kappale päättyy.

Animaation avangarde -näytöksessä yhdysvaltalainen Jennifer Barker näytti meille vanhoja itäblogin animaatioita. Nainen on elokuvatutkija ja yliopisto-opettaja. Hän sanoi että söpöys miellyttää luonnostaan meitä kaikia. "Akateemiset" ihmiset kuitenkin halveksivat söpöyttä. Näimme siis vanhoja söpöjä animaatioita ja nautimme naisen luvalla pupuista, kissanpennuista, hiiristä ja lumiukoista.

Vuokraemäntäni kertoi, että edellisenä vuonna hänen luonaan yöpynyt korealainen nainen katsoi 30 elokuvaa, minä katsoin sentään vain 13. Jatkan matkakertomustani huomenna.

3 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Eikö siellä pohjoisessa ollut paljon itikoita?

Heidi kirjoitti...

Ei ollut vielä.

Hoo Moilanen kirjoitti...

Pieni anarkismi on aina paikallaan sääntö-Suomessa! Anna Kontula kirjoitti juuri aiheesta kolumnin otsikolla Lapsille kannattaa opettaa tottelemattomuutta.

Voi vitsi, oli varmasti mahtavat päivät! Käy ihan kateeksi ja pistän korvan taa ensi vuotta ajatellen.